Piraattipuolue http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/135075/all Thu, 16 May 2019 11:02:34 +0300 fi Ajatuksiani europarlamenttivaaleista 2019 http://mikkommm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276045-ajatuksiani-europarlamenttivaaleista-2019
Halusin näissä europarlamenttivaaleissa, että äänelläni olisi mahdollisesti väliäkin. Erityisesti ilmastokysymykset ja tietoyhteiskuntakysymykset ovat niitä, joita painotan näissä vaaleissa. Myöskin looginen argumentaatiokyky on aina yksi kestokriteereistäni.

Puolueina Kokoomus, Perussuomalaiset, Piraattipuolue sekä SDP virallisesti kannattavat sekä hiilitulleja että ydinvoimaa. Ydinvoiman jollain tasolla kannatus on merkki rationaalisesta suhtautumisesta ympäristökysymyksiin, jonka vuoksi sitä tutkin, vaikka se ei ole niin merkityksellinen kysymys europarlamentissa. Hiilitullit (tai ilmastotullit tai miksi halutaankaan nimittää) sen sijaan saattavat olla hyvinkin merkittävä EU-tason päätös, koska ne tukkisivat hiilivuotoa ja täten mahdollistaisivat tehokkaampia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi kuin muuten. Kokoomuksen linjaus hiilitulleista ei ole eurovaaliohjelmassa ja Piraattipuolueella se on vasta Euroopan tasolla ja sielläkään ei sillä nimellä.

Siitä vaikuttaa olevan kova kilpailu missä puolueessa on eniten ilmastonmuutoksen itsejulistettuja hillitsijöitä yksilöinä. Piraattipuolue, Eläinoikeuspuolue, Vasemmistoliitto, Vihreät, Feministinen puolue ja SDP tuntuvat kaikki pärjäävän varsin hyvin Helsingin Sanomien vaalikoneen perusteella. Kokoomus, Liberaalipuolue, SKP, RKP, Keskusta ja Kristillisdemokraatit ovat jakautuneempia. Tähtiliikkeeseen, Siniseen tulevaisuuteen, Perussuomalaisiin, Kansalaispuolueeseen, Suomen kansaan ensin ja Junes Lokkaan en luottaisi ilmastonmuutoksen torjunnassa heidän ehdokkaidensa puolesta.

Puolueiden vertailun jälkeen (ja vähän sen aikanakin) pohdin yksittäisiä ehdokkaita. Harkitsin vakavasti Sirpa Pietikäistä Kokoomuksesta, mutta sitten huomasin hänen kannattaneen Article 13:iä, jonka vuoksi en pysty häntä hyvällä omatunnolla äänestämään.

Sen sijaan Heidi Hautala Vihreistä oli Article 13:a vastaan ja hänen mukaansa myös Vihreät puolueena olivat. Ei liene yllätys, että hän on myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen puolestapuhuja. Sen ehkä olisin jotenkin voinut vielä hyväksyä, että Vihreät ovat ydinvoimavastaisia puolueena, koska kysymys ei ole niinkään EU-tason, mutta Hautala itsekin on ydinvoimavastainen. Täten en voi häntäkään hyvällä omatunnolla äänestää.

Miapetra Kumpula-Natri oli Article 13 -kriittinen, mutta ei halunnut poistaa sitä kokonaan. Lopulta hän äänesti puolesta.

Ja siinä olivatkin mielestäni kaikki varteenotettavat jo europarlamentissa olevat ehdokkaat. Äänestän siis jälleen kerran piraatteja, koska vähän kaikki mainstream-vaihtoehdot ovat tavalla tai toisella niin huonoja, että en vaan voi antaa heille ääntä. Vaikka äänestäisin sellaista henkilöä, joka ei ole nyt europarlamentissa, mutta kuitenkin kuuluu noihin puolueisiin, jotka siellä nyt ovat, ääneni luultavasti menisi jollekin noista vastenmielisistä vaihtoehdoista.

0

0 http://mikkommm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276045-ajatuksiani-europarlamenttivaaleista-2019#comments Eurovaalit 2019 Piraattipuolue Thu, 16 May 2019 08:02:34 +0000 Mikko Merikivi http://mikkommm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276045-ajatuksiani-europarlamenttivaaleista-2019
Tiedän että olisit äänestänyt minua, jos en olisi piraatti, kiitos! http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274437-tiedan-etta-olisit-aanestanyt-minua-jos-en-olisi-piraatti-kiitos
Erittäin jännittävät ja kiinnostavat vaalit takana. Ne olivat myös hyvin opettavaiset.

Tällä hetkellä minulla itselläni on 131 ääntä. Siitä se ei ehkä paljoa nouse.

Kotikunnastani Multialta sain vihreänä viime kuntavaaleissa 15 ääntä ja jaetun ykköspaikan vihreissä. Nyt piraattina sain Multialta 3 ääntä. Tämä jos mikä kielii siitä, että ihmiset äänestävät todellakin puoluetta. Eihän se tietenkään mikään ihme ole: suurempien puolueiden etuhan on toitottaa sitä, että ei kannata äänestää pienpuolueen ehdokasta, koska ei sieltä kuitenkaan kukaan mene läpi. Lisäksi julistetaan, että vain puolueella ja sen kannoilla on väliä, koska ehdokkaan on pakko noudattaa puolueen linjaa kuulemma.

Koska ehkä viisi kertaa enemmän ihmisiä äänestää minua vihreänä, minun vihreä tulokseni on 5x128=640 ääntä. Sosiaalidemokraattitulokseni on ehkä jotain 1200 ääntä.

Lisäksi en päässyt yhteenkään vaalipaneeliin, koska olen ulkomailla töissä. Minulla ei ollut niin ollen mitään kampanjaryhmää paria etätukijaa ja yhtä kuljettajaa lukuunottamatta. En ehtinyt mainostaa lehdissä enkä muuallakaan työkiireiden vuoksi. Ehdin pariin katutapaamiseen lyhyellä visiitillä Suomessa. Niissäkin kävi ilmi, että puolueesta on kyse. Kyselivät, mitä te Piraattipuolueen ehdokkaat olette tästä ja tästä mieltä ja mikä se PIraattipuolue oikein on, ihan kuin olisin jokin Piraattipuolueen kyselyautomaatti :) Todellisuudessahan en ole miksikään muuttunut vaikka olin pakotettu loikkaamaan vihreistä Piraattipuolueeseen.

On se kyllä jännää, miksi jotkut sitten vaan äänestävät minua Piraattipuolueesta huolimatta. Ehkä ne äänestävät niitä asioita, sukukansojen pelastamista, vainojen uhrien tutkimista, perustulon puolesta, huijareita ja rikollisia vastaan.

Onhan se toisaalta liikuttavaa. Kuka ihme minua on äänestänyt jossain Hankasalmella. Enhän minä ole siellä käynytkään kuin jossain juoksukilpailussa vuosia sitten.

Kaikkien kannattaa ottaa tämä puoluemiinus tuloksissa huomioon: Väyrynen romahti totaalisesti: eihän nyt sellaista liikettä kukaan äänestä. Hän sai 954(−5 935) ääntä. Toinen hyvä esimerkki on Siniset, joita nyt ei sopinut äänestää. Esimerkiksi viime vaaleissakin vaatimattoman saaliin persuna saanut Marita Salenius Multialta sai nyt vain 35 ääntä (−193) ja omasta kunnastaan 2 kokonaista ääntä.  Toivottavasti kukaan pienpuolueen ehdokas ei ota äänimääriä henkilökohtaisesti tai vertaa niitä muiden isompien puolueiden ehdokkaiden saaliiseen.

Minulla sentään kaikki 131 ääntä on plussaa. Olin ensi kertaa ehdolla. Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että tässä teille hyvä ehdokas neljän vuoden kuluttua! Minut voi jopa ostaa muihinkin puolueisiin, ei toki läheskään kaikkiin :) Periaatteistani en luovu, puolueesta ennemminkin. Parempi olisi tietenkin jos Piraattipuolue siihen mennessä kasvaisi eduskuntapuolueen kokoiseksi niin kaikki olisi yksinkertaisempaa. Olen todella hyvä tekemään luovaa kampanjaa: 13o tuntematonta ihmistä uskoi, että Izhevskistä tulee hyvä kansanedustaja!

Vaalitulos oli ihanteellinen. Palaan kotimaahan ja voin keskittyä suomentamaan udmurttilaista kirjallisuutta sen sijaan että vääntäisin jotain sotea persujen kanssa. Vaalitulos kuitenkin osoitti, että politiikkaan ehdokkaana minun on pyrittävä jatkossakin.

9 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274437-tiedan-etta-olisit-aanestanyt-minua-jos-en-olisi-piraatti-kiitos#comments Äänestyskäyttäytyminen Eduskuntavaalit 2019 Keski-Suomen vaalipiiri Piraattipuolue Vaalitulos 2019 Sun, 14 Apr 2019 20:20:02 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274437-tiedan-etta-olisit-aanestanyt-minua-jos-en-olisi-piraatti-kiitos
Piraattipuolueelta tolkku maahanmuuttoon http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274364-piraattipuolueelta-tolkku-maahanmuuttoon
On tulossa ilta ja aurinko "katsoo taakseen" laskiessaan: puolet taivaasta hehkuu valtoimenaan. Tuuli ei liikuta yhtäkään lehteä puissa. On lämmin mutta hyttyset ovat jo hävinneet.  Ilmaa voisi juoda kauhalla ammentamalla. Meillähän tällaisia päiviä on aina joskus kesän ja syksyn välissä. Silloin tuntuu siltä kuin ne ottaisivat toisistaan mittaa tasavahvoina paikoillaan seisoen. Pelloilta on viljat korjattu, puutarhat on tyhjennetty ja ainoastaan auringonkukan varsiin kuivaneet lehdet kahisevat hiljaa. Tällaisella ilmalla synnyinseutusi tuntuu kaiken kalleimmalta. Tuntuu siltä, että et koskaan voisi lähteä pois sen helmoista.

Suuren udmurttilaisen kirjailijan Gennadi Krasilnikovin novellin Oksana aihe on ihmisen kiintymys kotiseutuunsa. Tämä oli neuvostoaikana vielä vuonna 1971 hieman oudoksuttava näkökulma: Pitihän jokaisen kunnon neuvostokansalaisen olla valmis menemään minne tahansa laajassa valtakunnassa ja sopeutumaan minkä tahansa neuvostokansan pariin sosialismia rakentamaan. Kun sodasta palaava udmurtti tuo kotikyläänsä ukrainalaisen vaimon, ei näin tapahdukaan.

Nikvlad Samsonovin novellissa Siniset ikkunanpuitteet vuodelta 1976 päähenkilö joutuu kauas kotikylästään töihin, vaimo löytää toisen ja mies päättää, että hän voi elää ilman yhtä Požvain kylääkin. Kuitenkin hän alkaa haaveilla vanhetessaan, miten hän palaa kotikylään ja laittaa pystyyn talon, jossa on siniset ikkunanpuitteet, mutta on jo liian myöhäistä.

Meidän kyläämme muualta saapunut väki on kovin pahatapaista. Anna myös heille terveyttä. Haihtukoot heidän äksyytensä ja pahuutensa tämän aamutuulen mukana ja tulkoot he yhtä ystävällisiksi ja rauhallisiksi kuin me tukljaludilaiset. Vanha udmurttinainen ei voi ymmärtää kotikyläänsä muualta muuttaneita ihmisiä, mutta hän tuo asian esille tavanomaisessa aamurukouksessaan Jumalalle ja sukunsa suojelijalle. Galina Romanovan mestarillinen novelli Talkoot vuodelta 2003 käsittelee maahanmuuttoteemaa yhden kylän näkökulmasta:

Näinä aikoina ihmiset vyöryvät ympäri maata kuin juurettomat villikasvit. Mihin vain sattuvat takertumaan kiinni, sinne pysähtyvät. Džumjan mielestä näin ei pitäisi olla. Ihmisen pitäisi elää siellä, missä on syntynytkin. Vain synnyinmaa antaa ihmiselle voiman. Vain synnyinmaasta ihminen saa irti kaiken sen hyvän, mitä se tarjoaa... Tähänkin kylään oli saapunut jo vaikka ketä: venäläisiä, marilaisia, tataareja, oli mustalaisiakin. Heidät oli synnyttänyt ja kasvattanut muu maa, heidän sisäinen maailmansakin oli toisenlainen. Mutta kykenevätköhän erilaiset ihmiset koskaan ymmärtämään toisiaan? Tästä syystä kylässä oli alkanut vallita kateus, toisten halveksiminen, varastelu... Mihinkään ei voinut enää jättää mitään. Aina piti vahtia, tai muuten ne olisivat tulleet lukittuun taloonkin...
Džumja-rouva ei olisi ikinä uskonut näkevänsä tällaista elämää. Sota-aikanakaan ei lukittu taloja eikä katovuosinakaan. Mihinkään ei kajottu. "Älä ota toiselta edes katkennutta neulaa" oli Džumjan äidillä ollut tapana sanoa...

Ovatko muukalaiset vain pahoja vai johtuuko kaikki juurettomuudesta vai kenties yleisestä modernisaatiokehityksestä?

Udmurttilaisessa kirjallisuudessa ylipäänsä kotiseuturakkaus on keskeinen aihe. Täällä on myös sopeuduttu toisiin kansoihin. On rinnakkain eri kansallisuuksien kyliä, on myös sekakyliä, joissa asuu useita eri kansallisuuksia. Kylässä saattaa kuulla, miten kolme mummoa, udmurtti, tataari ja mari juttelevat kylän raitilla keskenään kukin omalla kielellään, mutta jokainen ymmärtää myös kahta muuta kieltä. Tosin eri kansojen välillä on ollut nuorisojoukkojen välisiä kahnauksiakin aina viime aikoihin asti.

Ihmisten ei pitäisi joutua muuttamaan pois, ainakaan pysyvästi, kovin kauas kotiseudultaan. Tiedämme, miten evakot kerääntyvät edelleen yhteen itkemään, miten Karjalan kunnailla lehtii puu. Me muut voimme vain kuvitella sitä, miltä tuntuu evakoista ja muista maailman pakolaisista jättää koti todennäköisesti lopullisesti.

Tämän pitkähkön johdatuksen jälkeen itse asiaan:

1. MUUTTOLIIKETTÄ JA TYÖVOIMAN SIIRTYMISTÄ PAIKASTA TOISEEN PITÄÄ ESTÄÄ KAIKIN VOIMIN

Kriisien ja sotien sekä ympäristökatastrofien estäminen! Lisäksi on aivan järjetöntä, jos keinotekoisesti luodaan työvoiman liikkumiselle pieniä pakkoja: Suomesta sairaanhoitajat pakenevat  Norjaan ja heidän tilalleen tulee Filippiineiltä hoitajia. Kaikki tällaiset ilmiöt on estettävä hyvällä palkkapolitiikalla kotimaassa ja Norjassa ja Filippiineillä, koska tällaisten massasiirtojen syy on aina halvan orjatyövoiman värvääminen. Työvoima saa kaikin mokomin liikkua vapaasti, jos joku suomalainen on esimerkiksi vaikkapa sellaisen sinotiibetiläisen kielen paras asiantuntija maailmassa, jonka professuuri on ainoastaan Lontoossa. Keinotekoisia tarpeita ei saa luoda: sairaita on niin Norjassa, Suomessa kuin Filippiineilläkin ja omien sairaanhoitajien sopii heidät hoitaa kussakin maassa.

2. PAKOLAISIA PITÄÄ AUTTAA LÄHELLÄ

Pakolaisista pitää seuloa todelliset turvapaikantarvitsijat mahdollisimman pian ja lähellä lähtömaata pakolaisleireillä, mikäli mahdollista. Heille pitää osoittaa turvapaikka ja EU:n sisällä tietysti kaikkien pitää osallistua ongelman ratkaisemiseen. Jos turvapaikanhakijoita ei voi seuloa aikaisessa vaiheessa, tarkastusten pitää tapahtua rajoilla ja sitten vielä myöhemmin uudestaan Suomessa. Jokaisen, joka tarvitsee turvapaikkaa on sellainen saatava. Saanti ei saa perustua millekään muuttuvalle ja mielivaltaiselle tiukalle tai vähemmän tiukalle poliittissävyiselle linjaukselle.

3. RIKOLLISET JA ÄÄRILIIKKEIDEN JÄSENET KARKOTETTAVA

Erityistä huomiota pitää kiinnittää siihen, että pakolaisten siivellä tulevat rikolliset ainekset, sotarikoksiin syyllistyneet tai ääriliikkeiden jäsenet tunnistetaan ja karkotetaan tehokkaasti.  Heidän, kuten myös aiheetta turvapaikkaa hakeneiden turvallisuus lähtömaassa on tietysti lähtömaan vastuulla: rikokseen on syyllinen vain rikoksen tekijä. Suomella on ensi sijassa vastuu omien kansalaistensa turvallisuudesta. Tietysti Suomi voi aina yrittää kansainvälisen diplomatian, rauhanvälityksen ja kriisinhallinnan avulla vaikuttaa tilanteeseen myös lähtöpaikassa.

4. KOTOUTUS

Suomeen kotiutumisen pitää olla mahdollisimman tehokasta: tehokas suomen kielen opetus, ei asumista pitkään laitosmaisissa vastaanottokeskuksissa, on saatava koulutusta vastaavaa työtä ja/tai koulutusta, joka auttaa työn saannissa.

5. SOSIAALITURVAN YKSINKERTAISTUS

On todella huolestuttavaa, jos leviää sellaisia huhuja, että pakolaiset saavat sossusta uusia autoja tai joitakin muista etuuksia enemmän kuin muut, vielä huolestuttavampaa tietysti on, jos nämä pitävät paikkansa. Sosiaaliturvan on oltava niin yksinkertainen, läpinäkyvä, oikeudenmukainen ja tasapuolinen, että tällaisille huhuille ei jää sijaa. Jos ja kun perustulo tulee, siihen ovat oikeutettuja kaikki Suomen kansalaiset, joilla ei ole muuten riittäviä tuloja, riippuen toteutettavasta mallista. Ne Suomessa laillisesti oleskelevat, joilla ei vielä ole kansalaisuutta, ovat myös oikeutettuja riittävään toimeentuloon.

6. MONIKULTTUURISUUS TARKOITTAA KULTTUURIEN TASA-ARVOA SUOMEN LAKIEN PUITTEISSA

Monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa esiintyvät eri kulttuurit, kun niihin ei liity laittomuuksia ja kun ne eivät rajoita kenenkään toisen kulttuurin edustajan vapauksia, saavat elää luonnollisesti rinnakkain, sisäkkäin tai päällekkäin. Esimerkiksi keskustalaisilla pikkupaikkakunnilla on vallinnut sellaista keskustalaista monokulttuuria, että ihmiset, jotka eivät ole kuuluneet puolueeseen, ovat joutuneet jopa syrjinnän kohteeksi. Toinen voi esimerkki voi olla luterilaisen kirkon hallitseva asema menneinä aikoina. Kolmas voisi olla suomalaisuus saamelaisalueilla kaikkine koulukoteineen, joissa saame pestiin suusta saippualla. Tämä on keinotekoista monokultturismia eli vain yhtä kulttuuria suosiva yhteiskuntamalli. Monikulttuurisuuden kirjavuuden lisääminen ei ole mikään itseisarvo, eikä se voi olla mikään päämäärä: alue, jolla asuu 10 kansaa tai jolla on 10 uskontoa, ei ole yhtään sen parempi tai huonompi lähtökohtaisesti kuin alue, jolla on vain yksi kansa ja yksi  uskonto.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa kaikki lain mukaan toimivat kulttuuriset ilmiöt ovat sallittuja. Kulttuurien nimissä ei saa hyväksyä rikoksia eikä Suomessa voi olla alueita tai yhteisöjä, joita kaikille yhteiset Suomen lait eivät koskisi.

Monikulttuurisuus tarkoittaa yhteiskuntaa, ei yksilöitä. Yksilöillä on vapaus sitoutua täysin yhteen ainoaan kulttuuriin tai moneen, miten hän vain haluaa. Yhteiskunnan on tuettava kaikkia kieliä ja kulttuureja.

PS

Koska Piraattipuolueella on kovin lyhyt kuvaus ohjelmasssaan maahanmuutosta, kirjotin tietysti omista ajatuksistani, niitä jonkin verran peilaten Pennasen esittämiin (http://petruspennanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211387-ratkaisuja-maahanm...)

Koska Piraattipuolueella on kovin lyhyt kuvaus ohjelmasssaan maahanmuutosta, kirjotin tietysti omista ajatuksistani, niitä jonkin verran peilaten Pennasen esittämiin (http://petruspennanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211387-ratkaisuja-maahanmuuttoon)

13 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274364-piraattipuolueelta-tolkku-maahanmuuttoon#comments 2015 maahanmuutto Eduskuntavaalit 2019 Monikulttuurisuus Piraattipuolue Udmurttilainen kirjallisuus Sat, 13 Apr 2019 23:04:26 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274364-piraattipuolueelta-tolkku-maahanmuuttoon
Hyväntekeväisyysyhteiskunta torjuttava näissä vaaleissa http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274231-hyvantekevaisyysyhteiskunta-torjuttava-naissa-vaaleissa
Hyvinvointiyhteiskunta oli ihmiskunnan suurin saavutus. Luulin lapsena, että se on itsestäänselvyys, että jokainen lapsi pääsee ilmaiseen kouluun ja saa ruokaa, että ihminen pääsee lääkärille, jos sitä tarvitsee, miettimättä ensin mistä repiä lainaa tähtitieteellisten lääkärimaksujen maksamiseen.

Ennen opintoraha riitti elämiseen, eläke riitti asumiseen, ruokaan ja lääkkeisiin. Nyt kaikki alkaa olla toisin. En ymmärrä, keiden mielestä pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta oli niin kamala juttu, että sitä piti alkaa tuhota oikein olan takaa.

Mitä tapahtuu, kun yhteiskunta ei pidä huolta ihmisistä? Heistä pitävät huolta kuten miten pystyvät yksityiset ihmiset, joilla on varaa. Mutta kun he joutuvat pitämään huolta liudasta muita ihmisiä, he huomaavat, että ei heillä sitä rahaa olekaan juuri ollenkaan: heidän on rikastuttava lisää, jotta he voisivat kustantaa läheistensä elämän. Kierre on valmis. Venäjällähän juuri tästä oli kyse 90-luvulla: ne, jotka pystyivät kahmivat rikkauksia saadakseen kunnon elämän itsensä lisäksi koko suvulle. Ne rikkaat, jotka oikeasti keräävät kolikoita vain aarrekammioihin siellä kylpeäkseen tai kaivavat rahat pihan perälle arkussa, ovat häviävän pieni vähemmistö.

Ollaan liukumassa takaisin keskiaikaiseen yhteiskuntaan, jossa yksityiset rikkaat hoitivat kaiken sosiaalitoimen. Keskiaikaista ihmiskäsitystä edustavat edelleen esimerkiksi monet puolueet Suomessakin, erityisesti persut ja Kokoomus. Moni heidän edustajansa on erittäin selvästi ilmaissut, että heistä on aivan normaalia, että aikuisetkin ihmiset ovat taloudellisesti riippuvaisia lähimmäisistään. Persut ovat perustuloon kaikkein nihkeimmin suhtautuva puolue, mitä olen heidän edustajiensa kanssa puhunut.

Tasa-arvoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ihmiset elävät pitkään ja onnellisina, sairastavat vähemmän ja jopa vanhenevat myöhemmässä iässä kuin epävarmassa ja eriarvoisessa yhteiskunnassa. Tämä on tietysti aivan triviaali juttu: köyhillä ei ole varaa levätä, käydä lääkärissä, kaikki on vaikeampaa ja stressaavampaa. Eikä se rikkaankaan elämä silloin kivaa ole: aina on joku kuoleva kukkarolla kärkkymässä armoa. Äkkiseltään luulisi, että Jumalan esittäminen olisi ihmispoloiselle aika rasittava tehtävä pitemmän päälle.

Täällä Venäjällä eriarvoinen yhteiskunta näkyy todella järkyttävänä. Toisilla on palkka aivan olematon, toiset tekevät yötä päivää hullun lailla töitä saadakseen kunnon toimeentulon perheelleen. Erään ystäväni kaveri saikin kuulemma vastikään minun lehtorin palkkaani vastaavan summan urakkatöissä kasaan reilussa kuukaudessa, mutta millä hinnalla: koko hänen olemuksensa muuttui tässä ajassa kasaan lyhistyneeksi. Unenpuute muuten tappaa tehokkaasti.

Hyväntekeväisyysyhteiskunta ei ole sellainen, missä Medi-Heli pysyy ilmassa puhelinkampanjalla, ei läheskään. Se on vielä hyvinvointiyhteiskunnan paikkaamista. Hyväntekeväisyysyhteiskunnassa Medi-Helin liikenteen maksaa joku miljardööri suurieleisesti. Ihmisille on turha soitella, koska heillä ei rahaa ole. Täällä Venäjällä näkyy aivan karseita televisio-ohjelmia, joissa miljardööri jakelee rahaa tarvitsijoille: kuka saa uuden asunnon, kuka uuden auton, kuka taas rahaa leikkaukseen. Entäs ne, joille rahaa ei riitä tai jotka eivät jaksaneet edes alkaa ruikuttaa miljardööriltä rahaa?

Jos palkka on vaikkapa 10 000 ruplaa ja joku lääketieteellinen toimenpide maksaa 55 000 ruplaa (koska valtion ilmaisessa sairaalassa pitäisi kuolla jonoon), on tietysti retorinen kysymys, miten ihminen tulee toimeen? Ei mitenkään ja se kyllä näkyy Venäjän kuolleisuus-, sairaus- ja itsemurhatilastoissa. Haaskalle rientävät pikavippifirmat, jotka tarjoavat joka bussipysäkillä ja kerrostalon ovella kuolettavaa myrkkyänsä: lainaa.

Kun ihminen saadaan koukkuun, hän ei pysty muuta kuin lyhentämään velkaansa, jos sitäkään: korot ovat aivan mielettömät. Kuulin, että velkojen perijät ravaavat ihmisten luona ja uhkailevat oikeustoimilla. Oikeusjuttuja harvoin tulee, koska oikeudessa kuulemma voisi tulla sanomista niistä koroista! On siis näille rikollisille firmoille hyödyllisempää pitää ihmisiä loppuikänsä maksamassa korkoja.

En halua Suomeen yhtään enempää sairasta hyväntekeväisyysyhteiskuntaa. Tämä kehitys on pysäytettävä heti nyt ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä tarkoittaa, että persut on torpattava. Persujen ideologia perustuu ihmisten eriarvoisuuteen. Heidän omien piirissä arvostettu puheenjohtajansa on ilmaissut hyvin selväsanaisesti, että ihmiset ovat eriarvoisia: Tämä on facebookissa äskettäin kiertänyt sitaatti: "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo ja yhteiskunnassa yksilöt voidaan asettaa arvojärjestykseen sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä puuttuminen heikentäisi yhteisöä. Kaikkein arvokkaimpina pidän maanviljelijöitä, syötäviksi tarkoitettujen eläinten kasvattajia ja rakennusinsinöörejä. Alempana hierarkiassa ovat taiteilijat, papit ja poliitikot, jotka ovat pääsääntöisesti turhia, ja taiteesta ja kielentutkimuksestakin pitäisi luopua jos vene alkaa vuotaa. Kaikki ihmiset ovat instrumentaalisesti eriarvoisia, mutta siitä ei kuitenkaan seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei siihen ole muuta pätevää syytä."

Tänään aiheesta ex tempore tekemäni vaalivideo suoraan Izhevskistä:

https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/_s6U3d-GXFU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/_s6U3d-GXFU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object>

https://www.youtube.com/watch?v=_s6U3d-GXFU

7 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274231-hyvantekevaisyysyhteiskunta-torjuttava-naissa-vaaleissa#comments Eriarvoistuminen Huijauskulttuuri Hyväntekeväisyysyhteiskunta Hyvinvointiyhteiskunta Piraattipuolue Fri, 12 Apr 2019 16:43:24 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274231-hyvantekevaisyysyhteiskunta-torjuttava-naissa-vaaleissa
Suosion käyräni ponnahti sojottamaan taivaalle! http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274130-suosion-kayrani-sojottaa-ylos-taivaalle
Etäkampanjaa tekevänä minulle on ensiarvoisen tärkeää saada jonkinlaista palautetta äänestäjiltä jollain muulla tavalla kuin toreilla heiltä sitä kuulemalla.

Tässä asiassa on hienosti kunnostautunut Duunitorin vaalikone. https://duunitori.fi/vaalikone/suosituimmat

Sieltä voi tarkastaa, ketkä ovat vaalipiireittäin suosituimmat ehdokkaat, keitä vaalikone eniten suosittelee äänestäjille, eli keiden mielipiteet ovat yhteneväiset äänestäjien mielipiteiden kanssa. Olin hyvin yllättynyt kieltämättä, kun löysin itseni Keski-Suomesta toiselta sijalta. Tosin erinäistä yksittäistä myönteistä palautetta vaalikoneiden tiimoilta minulle on tullut jo aiemminkin.

Minua ilahdutti myös toisen Keski-Suomen ehdokkaamme kolmas sija. Lisäksi tämä suosituimmuustilasto antaa mielenkiintoisen kuvan työelämän osalta äänestäjille sopivista ehdokkaista: ei ole oikein mitään puoluetta, joka dominoisi. Ainakaan kuva ei vastaa tämänhetkisten galluppien antamaa kuvaa. Kärkiehdokkaissa on runsaasti esimerkiksi sinisiä ja muita pienpuolueiden ehdokkaita tasaisesti muiden puolueiden ehdokkaiden seassa.

Tätä voi tulkita ehkä monella tavalla. Tulee mieleen, että äänestetäänköhän sittenkään kovin usein asiapohjalta, vai ratkaiseeko enemmän yleinen mielikuva ehdokkaan puolueesta sekä pari tikun nenään nostettua vaalien tärkeintä teemaa. Vaaleissa kuitenkin on kysymys hyvin monesta asiasta, kaikesta, koska politiikka koskee kaikkia yhteisiä asioita. Asioita voi lisäksi tarkastella eri näkökulmista ja lähtökohdista hyvin eri tavoin.

On helpottavaa saada tilastotietoa siitä, että moni on samaa mieltä kanssani perustulosta, aktiivimallista ja siitä, että työehtoja ei saa huonontaa millään perusteella, esimerkiksi maksamalla ns. kuntouttavassa toiminnassa olevalle mitätöntä palkkaa vaikka hän tekisi samaa työtä kuin oikeaa palkkaa saavat.

0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274130-suosion-kayrani-sojottaa-ylos-taivaalle#comments Duunitori Eduskuntavaalit 2019 Gallupit ja Piraattipuolue Piraattipuolue Vaalikoneet Thu, 11 Apr 2019 22:05:30 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274130-suosion-kayrani-sojottaa-ylos-taivaalle
Vaalien todellinen voittaja on Piraattipuolue! http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274053-vaalien-todellinen-voittaja-on-piraattipuolue
Allianssin järjestämissä nuorisovaaleissa äänesti noin 60 000 nuorta 7-17-vuotiasta.

Jos heistä riippuisi, olisi seuraavassa eduskunnassa kolme edustajaa piraattipuolueesta ja puolueen valtakunnallinen kannatus olisi 2,7%. Itse olen myös ennustanut jo pitkään meille kolmea paikkaa.

Minkään muun puolueen kannatuksen suhteellinen lisäys ei tälle vetäisi vertoja.

Nuorisovaaleissa menestyivät toki muutamat muutkin puolueet, joilla ei ole aikaisemmin ollut valittua edustajaa. Esimerkiksi tähtiliikkeen parissa on iloittu vastaavanlaisesta menestyksestä nuorisovaaleissa, mutta tähtiliike on luultavasti hetken ilo. Sitä ei ollut viime vaaleissa kun taas Piraattipuolue osallistuu jo kolmatta kertaa eduskuntavaaleihin.

Lisäksi tähtiliike on yhden ihmisen epätasa-arvoinen liike ja sellaiset muodostelemat tuppaavat muutenkin tunnetusti olemaan aika epävakaisia suuremmassakin mittakaavassa. Piraattipuolue sen sijaan on vakaa kansainvälinen liike, joka on kasvanut jo useassa maassa suureksi puolueeksi. Suomi tulee vääjäämättä mukana.

2 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274053-vaalien-todellinen-voittaja-on-piraattipuolue#comments Allianssi Eduskuntavaalit 2019 Gallupit ja Piraattipuolue Nuorisovaalit Piraattipuolue Thu, 11 Apr 2019 07:11:46 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274053-vaalien-todellinen-voittaja-on-piraattipuolue
Sukukansa-asiat siirtyivät Piraattipuolueen hallintaan http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273910-sukukansa-asiat-siirtyivat-piraattipuolueen-hallintaan
Näissä vaaleissa on ehdokas, jolle sukukansa-asiat ovat yli neljännesvuosisadan olleet etusijalla eli minä.

Ehdokkuuteni mittaa Keski-Suomen vaalipiirissä sitä, halutaanko maailmasta tylsä ja tasaisen harmaa vai onko hyvä, että on eri kieliä ja kulttuureja.

On suorastaan liikuttavan herttaista kuulla, miten kaikki tai lähes kaikki ovat olevinaan tavalla tai toisella sukukansojen puolella. Minulta on aina kyselty paljon, mitä sinne kuuluu ja mikä niiden tilanne on ja mitä pitäisi niiden hyväksi tehdä.

Todellakin tiedämme erittäin hyvin, mitä pitäisi tehdä: kouluopetus omalla kielellä ensi tilassa. Se vain on näköjään mahdotonta.

Poliitikotkin ovat toisinaan kiinnittäneet huomiota sukukansojen tilanteeseen.

Olen perehtynyt hyvin läheisesti vähemmistökansallisuusasioihin, kielipoliittisiin kysymyksiin sekä koulutuspolitiikkaan. Olessani Suomessa pitempiä aikoja olen vaikuttanut toisinaan lähinnä vihreiden kansainvälisten ja koulutusasioiden elimissä. Vihreässä puolueessa Heidi Hautala ja Anni Sinnemäki olivat hyvin myötämielisiä sille, että Suomi olisi sukukansojen aktiivinen tukija. Muun muassa tämän Heidi Hautalan talousarvioaloitteen vuodelta 2006 tunnistan pitkälti omaksi tekstikseni:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/EduskuntaAloite/Documents/taa_132+2006...

Tällaiset aloitteet ovat nyttemmin osoittautuneet tarpeelliseksi ennakkopuolustukseksi: koko sukukansaohjelma alkuperäisessä muodossaan loppui vuonna 2012.

Vasemmistoliiton lehdissä on ollut hyvä kirjoitus vuonna 2017 alkaneesta Venäjän federaation kielipolitiikan suuntauksesta vähemmistökansojen kannalta.

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256519-vain-vasemmisto...

Europarlamentaarikot eivät kauheasti jaksa välittää siitä, että hienosti alkanut projekti saada suomalais-ugrilaisia kieliä kouluopetuksen kieliksi on haudattu: http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239118-euroopan-unioni-ja-venaja-tappavat-suomalais-ugrilaiset-kielet-yhteistuumin

Olisi hauskaa, jos otsikkoni olisi provo, mutta valitettavasti se on karmea totuus.

0

Näissä vaaleissa on ehdokas, jolle sukukansa-asiat ovat yli neljännesvuosisadan olleet etusijalla eli minä.

Ehdokkuuteni mittaa Keski-Suomen vaalipiirissä sitä, halutaanko maailmasta tylsä ja tasaisen harmaa vai onko hyvä, että on eri kieliä ja kulttuureja.

On suorastaan liikuttavan herttaista kuulla, miten kaikki tai lähes kaikki ovat olevinaan tavalla tai toisella sukukansojen puolella. Minulta on aina kyselty paljon, mitä sinne kuuluu ja mikä niiden tilanne on ja mitä pitäisi niiden hyväksi tehdä.

Todellakin tiedämme erittäin hyvin, mitä pitäisi tehdä: kouluopetus omalla kielellä ensi tilassa. Se vain on näköjään mahdotonta.

Poliitikotkin ovat toisinaan kiinnittäneet huomiota sukukansojen tilanteeseen.

Olen perehtynyt hyvin läheisesti vähemmistökansallisuusasioihin, kielipoliittisiin kysymyksiin sekä koulutuspolitiikkaan. Olessani Suomessa pitempiä aikoja olen vaikuttanut toisinaan lähinnä vihreiden kansainvälisten ja koulutusasioiden elimissä. Vihreässä puolueessa Heidi Hautala ja Anni Sinnemäki olivat hyvin myötämielisiä sille, että Suomi olisi sukukansojen aktiivinen tukija. Muun muassa tämän Heidi Hautalan talousarvioaloitteen vuodelta 2006 tunnistan pitkälti omaksi tekstikseni:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/EduskuntaAloite/Documents/taa_132+2006.pdf

Tällaiset aloitteet ovat nyttemmin osoittautuneet tarpeelliseksi ennakkopuolustukseksi: koko sukukansaohjelma alkuperäisessä muodossaan loppui vuonna 2012.

Vasemmistoliiton lehdissä on ollut hyvä kirjoitus vuonna 2017 alkaneesta Venäjän federaation kielipolitiikan suuntauksesta vähemmistökansojen kannalta.

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256519-vain-vasemmisto-uskaltaa-ottaa-kantaa-venajan-kielipolitiikkaan

Europarlamentaarikot eivät kauheasti jaksa välittää siitä, että hienosti alkanut projekti saada suomalais-ugrilaisia kieliä kouluopetuksen kieliksi on haudattu: http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239118-euroopan-unioni-ja-venaja-tappavat-suomalais-ugrilaiset-kielet-yhteistuumin

Olisi hauskaa, jos otsikkoni olisi provo, mutta valitettavasti se on karmea totuus.

4 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273910-sukukansa-asiat-siirtyivat-piraattipuolueen-hallintaan#comments Eduskuntavaalit 2019 Europarlamentti Piraattipuolue Suomalais-ugrilaisten kansojen omakielinen kouluopetus Suomen kielen opetus Tue, 09 Apr 2019 18:17:24 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273910-sukukansa-asiat-siirtyivat-piraattipuolueen-hallintaan
Vaaliteemat lyhyesti http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273839-vaaliteemat-lyhyesti
Kun tieto ehdokkuudestani vaaleissa levisi naamakirjassa, sain pian yksityisviestiä kannustajaltani eteläisestä Suomesta. Hän ei voi minua äänestää, mutta uskoo vakaasti minun pääsevän läpi. Jos en pääse läpi, syynä on kuulemma liika rehellisyyteni. Kiitän kehuista.

Itse uskon, että monet muutkin asiat vaikuttavat. Mutta jossain määrin tuttavani osui oikeaan. Samainen ihminen nimittäin uteli minulta lopuksi vaaliteemojani. Olin hämmästynyt ellen peräti hieman närkästynyt: tunnemme toisemme ainakin viisi vuotta ja hän on lukenut blogikirjoituksiani useinkin ja tietää varmasti, mitä puuhastelen yleensäkin. Siellähän ne teemat ovat!

Mutta todellakin, on myös vaaleihin osallistuvia ihmisiä, jotka keksivät erillisiä vaaliteemoja itselleen: voi olla että eivät tiedä yhteiskunnallisista asioista hölkäsen pöläystä tai ole niitä edes miettineet, mutta jotain on puserrettava, jotain joka houkuttelisi äänestäjiä. Aha, tätäkö varten siis joillakin on niin paljon niitä tukiryhmän kokouksia, joissa ei näytä syntyvän lasta eikä mitään.

On myös paljon ehdokkaita, jotka ylipäätään aktivoituvat vain vaalien alla. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi täällä Uudessa Suomessa. Vaalien alla on ilmestynyt pitkä blogisarja, joka katkeaa kuin veitsellä leikaten vaalipäivään alkaakseen ehkä seuraavien vaalien lähestyessä.

Itse aloin kirjoittaa tänne blogia vuonna 2014 ilman mitään ehdokkuutta. Tuli tarve purkaa kaikkea maailmalla kokemaani mielenkiintoista, varsinkin kun alan merkittävä lehti rupesi ilmestymään kerran kolmessa vuodessa entisen vuosivauhdin sijaan. Ensimmäinen olikin suurmenestys: raportti kokemuksistani vakoojana Nashi-nuorten leirillä Venäjällä.

Jos joku ei ole mitään kirjoituksiani lukenut, tässä tiivistelmä niistä eli aiheeni, jotka vaaliehdokkuuden johdosta ovat nyt myös vaaliteemojani. Laitan kustakin vain yhden esimerkin, koska en edes itse tiedä, kuinka paljon kirjoituksia minulla on vaikkapa sukukansoista:

1. Perustulo!

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253046-aktiivimalli-on...

2. Sukukansat pelastetaan!

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226868-sukukansojen-ki...

3. Maailman varjelu ihmisten aiheuttamilta saasteilta ja muutoksilta edellyttää globaalin läpipaskokulttuurimme järkeistämistä!

(tähän aiheeseen parhaat blogit ovat vasta tulossa)

4. Huijarit nitistettävä!

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271369-laitan-kuoleman...

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167685-puhelinmyynti-y...

En näe mitään mieltä siinä, että keksisin erikseen vaaliteemoja. En halua valehdella, että olen vaikkapa soteihminen, koska en todellakaan ole vielä perehtynyt soteuudistuksen teknisiin vatvomisiin: uskon, että äänestäjät näkisivät heti huijauksen läpi ja jos eivät näkisi, en tiedä haluaisinko ääniä sellaisilta ihmisiltä. Toki perehdyn eduskunnassa siihen mihin pitää.

Vaalikoneissa joutuu jo nyt vastaamaan kaikkeen maan ja taivaan väliltä: valistuneet arvaukseni asiasta kuin asiasta löytyvät sieltä. Yksi poliitikon ja jo ehdokkaana olon parhaista anneista on se, että joutuu perehtymään myös uusiin asioihin.

0

Kun tieto ehdokkuudestani vaaleissa levisi naamakirjassa, sain pian yksityisviestiä kannustajaltani eteläisestä Suomesta. Hän ei voi minua äänestää, mutta uskoo vakaasti minun pääsevän läpi. Jos en pääse läpi, syynä on kuulemma liika rehellisyyteni. Kiitän kehuista.

Itse uskon, että monet muutkin asiat vaikuttavat. Mutta jossain määrin tuttavani osui oikeaan. Samainen ihminen nimittäin uteli minulta lopuksi vaaliteemojani. Olin hämmästynyt ellen peräti hieman närkästynyt: tunnemme toisemme ainakin viisi vuotta ja hän on lukenut blogikirjoituksiani useinkin ja tietää varmasti, mitä puuhastelen yleensäkin. Siellähän ne teemat ovat!

Mutta todellakin, on myös vaaleihin osallistuvia ihmisiä, jotka keksivät erillisiä vaaliteemoja itselleen: voi olla että eivät tiedä yhteiskunnallisista asioista hölkäsen pöläystä tai ole niitä edes miettineet, mutta jotain on puserrettava, jotain joka houkuttelisi äänestäjiä. Aha, tätäkö varten siis joillakin on niin paljon niitä tukiryhmän kokouksia, joissa ei näytä syntyvän lasta eikä mitään.

On myös paljon ehdokkaita, jotka ylipäätään aktivoituvat vain vaalien alla. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi täällä Uudessa Suomessa. Vaalien alla on ilmestynyt pitkä blogisarja, joka katkeaa kuin veitsellä leikaten vaalipäivään alkaakseen ehkä seuraavien vaalien lähestyessä.

Itse aloin kirjoittaa tänne blogia vuonna 2014 ilman mitään ehdokkuutta. Tuli tarve purkaa kaikkea maailmalla kokemaani mielenkiintoista, varsinkin kun alan merkittävä lehti rupesi ilmestymään kerran kolmessa vuodessa entisen vuosivauhdin sijaan. Ensimmäinen olikin suurmenestys: raportti kokemuksistani vakoojana Nashi-nuorten leirillä Venäjällä.

Jos joku ei ole mitään kirjoituksiani lukenut, tässä tiivistelmä niistä eli aiheeni, jotka vaaliehdokkuuden johdosta ovat nyt myös vaaliteemojani. Laitan kustakin vain yhden esimerkin, koska en edes itse tiedä, kuinka paljon kirjoituksia minulla on vaikkapa sukukansoista:

1. Perustulo!

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253046-aktiivimalli-on-saatu-venajalta

2. Sukukansat pelastetaan!

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226868-sukukansojen-kissa-nostettava-poydalle

3. Maailman varjelu ihmisten aiheuttamilta saasteilta ja muutoksilta edellyttää globaalin läpipaskokulttuurimme järkeistämistä!

(tähän aiheeseen parhaat blogit ovat vasta tulossa)

4. Huijarit nitistettävä!

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271369-laitan-kuoleman-kauppiaat-kuriin

http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167685-puhelinmyynti-yhteiskunnan-syopa

En näe mitään mieltä siinä, että keksisin erikseen vaaliteemoja. En halua valehdella, että olen vaikkapa soteihminen, koska en todellakaan ole vielä perehtynyt soteuudistuksen teknisiin vatvomisiin: uskon, että äänestäjät näkisivät heti huijauksen läpi ja jos eivät näkisi, en tiedä haluaisinko ääniä sellaisilta ihmisiltä. Toki perehdyn eduskunnassa siihen mihin pitää.

Vaalikoneissa joutuu jo nyt vastaamaan kaikkeen maan ja taivaan väliltä: valistuneet arvaukseni asiasta kuin asiasta löytyvät sieltä. Yksi poliitikon ja jo ehdokkaana olon parhaista anneista on se, että joutuu perehtymään myös uusiin asioihin.

2 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273839-vaaliteemat-lyhyesti#comments Eduskuntavaalit 2019 Keski-Suomen vaalipiiri Piraattipuolue Pölhöpopulismi Vaaliteemat Tue, 09 Apr 2019 06:42:53 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273839-vaaliteemat-lyhyesti
Kevennä veroja: paranna työläisten taloutta ja pelasta ympäristö! #vaalit2019 http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273591-kevenna-veroja-paranna-tyolaisten-taloutta-ja-pelasta-ymparisto-vaalit2019
Elämän suurimmat konkurssit ovat opintolaina väärälle alalle, työttömyys, avioero, elatusmaksut, väärän asunnon ostaminen, homeloukut, alueellinen työttömyys, yrittämisessä epäonnistuminen, verot, autolaina...

Mitä näille voidaan tehdä?

Parannetaan elämän joustavuutta ja kustannusrakennetta siten, että ihmiset uskaltavat elää, ja järjestelmä on reilu, helppo ymmärtää ja tehokas – et maksa turhasta.

1. Määritetään valtion perustehtävät (LEAN)

•Maksetaan veroa vain tärkeimmistä peruspalveluista

•Muut vapaaehtoisveroiksi – älä maksa turhasta, jos et halua

•Oikeutesi sanoa ’kiitos ei’ turhien asioiden maksamiselle on vaurastumisen, vapaa-ajan ja luonnonsuojelun ykkösprioriteetti, jotta et valmista yhtään turhaa kartonkirullaa ja koodinpätkää elämässäsi esim. puolue- tai yritystukien vuoksi

2. Tasavero ja perustulo

•Tiedä mistä maksat sosiaaliturvassa, ja saa varmuudella omasi

•Joustavuutta muutostilanteisiin

•Tasaveron ansiosta voit tehdä paljon töitä nyt kun niitä on, ja pitää laman aikana huoletta vapaata sen sijaan, että yrität tehdä verotehokkaasti joka vuosi tietyn määrän tuloja

3. Vuokra verovähennyskelpoiseksi

•Vuokralainen maksaa verollisin tuloin verollista vuokraa

•Omistusasuja ei maksa samaa veroa, ja saa korkovähennyksiä

•Vähennyskelpoisena vuokraaminen muuttuisi varteenotettavaksi asumisvaihtoehdoksi nykyajan epävarmuuteen: sinun ei tarvitse sitoutua paikkakuntaan, velkaan, ottaa riskiä homeesta jne.

•Mahdollistaa virtuaalisen asunnon: osta esim. asuntoyhtiöiden osakkeita, hajauttaen varallisuutesi, ja maksa vuokra osingoilla; kilpailuta asuminen ja paikkakunta koska vain - ole silti omistaja

4. Verotuksen painopiste luonnonvaroihin

•Suurituloisin kymmenys käyttää eniten luonnonvaroja ja maata

•Resurssiverotuksessa askeettisin mies maksaa vähiten veroa

•Maksa veroa vasta kuluttaessa: säästä enemmän tuloistasi

5. Auton liikenteestäpoisto maksuttomaksi

•Joustoa autoilun kustannuksiin, ja vaihtoehtojen käyttämiseen

6. Työmatkalippu verottomaksi eduksi

•Parkkipaikatkin ovat jo verottomia etuja, miksi ei liput?

•Ei tarvita ruuhkamaksuja: ihmiset käyttävät kyllä julkisia, jos se aidosti kannattaa

Hyödyt?

Samat valtion peruspalvelut halvemmalla

Säästät rahaa, aikaa ja ilmastoa samalla kertaa

Saat joustavuutta, valinnanvapautta ja vapaa-aikaa

Teet voitollisia vuosia ja vältät kaikki riskit

Markkinatalous on parasta demokratiaa

Se, missä sitä ei voi käyttää, on puolustus ja hyvinvointivaltio: ilman puolustusta ei ole valtiota, ja hyvinvointivaltiolle ei koskaan löydy vapaaehtoisia maksajia. Kaikkeen muuhun #markkinatalous.

LEAN-ajattelussa pyritään karsimaan kustannuksia, parantamaan laatua ja parantamaan asiakastyytyväisyyttä. Miten tämä näkyisi  valtioon sovellettuna? Mikä tekisi sinusta tyytyväisemmän veronmaksajan?

Valtion "ilmaista" rahaa jakaessa pitäisi kysyä kaksi kysymystä:

1) Onko kohtuullista pyytää kansalaista olemaan yölläkin töissä, tai aiheuttamaan päästöjä tämän vuoksi?

2) Vähentääkö tämä jatkossa tarvittavan verotuksen määrää?

Mitä jos voisit valita osan veroista pois?

Mediamaksu/YLE 0.94 % (500 milj. eur)

Maataloustuki 3.75 % (2000 milj. eur)

Yritystuet 5.63 % (3000 milj. eur)

Kehitysapu 1.69 % (900 milj. eur)

Taide- ja teatterituki 0.84 % (450 milj. eur)

Tuulivoimatuki 0.47 % (250 milj. eur)

Puoluetuki 0.06 % (30 milj. eur)

Hevosurheilu 0.08 % (40 milj. eur)

Maahanmuutto 6.00 % (3200 milj. eur)

Ansiosidonnainen eläkejärjestelmä 24.4% (22 - 26 miljardia eur)

Sama valtio, eri hinta: sinä päätät.

Modulaarisuuden ja valinnaisuuden hyödyt:

•Valinnanvapaus: mielipiteitä jakavat asiat vapaaehtoisiksi, pitäen silti kiinni tärkeimmistä hyvinvointivaltion perustehtävistä

•Vastuu: selkeyttää mihin on varaa

•Vaikutus: tue aidosti tärkeää asiaa

•Säästöt: valtio välttää velkaantumista

•Sopu: vähennämme riitelyä budjetista

Verojen keventäminen tällä tavalla voi:

•Vähentää turhan työn tekemistä

•Vähentää tarvetta teollisuudelle "kakku" "jakovara"

•Vähentää päästöjä (jostain se kakku tulee)

•Aientaa eläkeikää

•Lisätä vapaa-aikaa

•Lisätä syntyvyyttä

•Lisätä käyttövaroja

•Lisätä yrittämistä ja investointia

Miksi erilaiset tuet ovat haitallisia?

Se yritys joka tukea saa, menestyy, ja se joka ei saa, maksaa toisten menestymisen korkeina veroina. Jos et tunne oikeita ihmisiä, et saa mitään tukea omaan toimintaasi, oli se sitten yrittämistä, urheilua, taidetta, musiikkia, puoluetoimintaa tai mitä ikinä.

Sen sijaan kevyellä verotuksella ja perustulolla tuetaan kaikkia yhtä paljon. Perustulo on ikään kuin yhdistetty taiteilijan, yrittäjän, urheilijan ym. yleistuki.

”Kädessäsi olevat eurot ovat parasta demokratiaa.”

Äänestä vapauden ja oman taloudenpitosi puolesta Juho Saloa numerolla 175 / Pirkanmaa, Piraattipuolue.

0

Elämän suurimmat konkurssit ovat opintolaina väärälle alalle, työttömyys, avioero, elatusmaksut, väärän asunnon ostaminen, homeloukut, alueellinen työttömyys, yrittämisessä epäonnistuminen, verot, autolaina...

Mitä näille voidaan tehdä?

Parannetaan elämän joustavuutta ja kustannusrakennetta siten, että ihmiset uskaltavat elää, ja järjestelmä on reilu, helppo ymmärtää ja tehokas – et maksa turhasta.

1. Määritetään valtion perustehtävät (LEAN)

•Maksetaan veroa vain tärkeimmistä peruspalveluista

•Muut vapaaehtoisveroiksi – älä maksa turhasta, jos et halua

•Oikeutesi sanoa ’kiitos ei’ turhien asioiden maksamiselle on vaurastumisen, vapaa-ajan ja luonnonsuojelun ykkösprioriteetti, jotta et valmista yhtään turhaa kartonkirullaa ja koodinpätkää elämässäsi esim. puolue- tai yritystukien vuoksi

2. Tasavero ja perustulo

•Tiedä mistä maksat sosiaaliturvassa, ja saa varmuudella omasi

•Joustavuutta muutostilanteisiin

•Tasaveron ansiosta voit tehdä paljon töitä nyt kun niitä on, ja pitää laman aikana huoletta vapaata sen sijaan, että yrität tehdä verotehokkaasti joka vuosi tietyn määrän tuloja

3. Vuokra verovähennyskelpoiseksi

•Vuokralainen maksaa verollisin tuloin verollista vuokraa

•Omistusasuja ei maksa samaa veroa, ja saa korkovähennyksiä

•Vähennyskelpoisena vuokraaminen muuttuisi varteenotettavaksi asumisvaihtoehdoksi nykyajan epävarmuuteen: sinun ei tarvitse sitoutua paikkakuntaan, velkaan, ottaa riskiä homeesta jne.

•Mahdollistaa virtuaalisen asunnon: osta esim. asuntoyhtiöiden osakkeita, hajauttaen varallisuutesi, ja maksa vuokra osingoilla; kilpailuta asuminen ja paikkakunta koska vain - ole silti omistaja

4. Verotuksen painopiste luonnonvaroihin

•Suurituloisin kymmenys käyttää eniten luonnonvaroja ja maata

•Resurssiverotuksessa askeettisin mies maksaa vähiten veroa

•Maksa veroa vasta kuluttaessa: säästä enemmän tuloistasi

5. Auton liikenteestäpoisto maksuttomaksi

•Joustoa autoilun kustannuksiin, ja vaihtoehtojen käyttämiseen

6. Työmatkalippu verottomaksi eduksi

•Parkkipaikatkin ovat jo verottomia etuja, miksi ei liput?

•Ei tarvita ruuhkamaksuja: ihmiset käyttävät kyllä julkisia, jos se aidosti kannattaa

Hyödyt?

• Samat valtion peruspalvelut halvemmalla
• Säästät rahaa, aikaa ja ilmastoa samalla kertaa
• Saat joustavuutta, valinnanvapautta ja vapaa-aikaa
• Teet voitollisia vuosia ja vältät kaikki riskit

Markkinatalous on parasta demokratiaa

Se, missä sitä ei voi käyttää, on puolustus ja hyvinvointivaltio: ilman puolustusta ei ole valtiota, ja hyvinvointivaltiolle ei koskaan löydy vapaaehtoisia maksajia. Kaikkeen muuhun #markkinatalous.

LEAN-ajattelussa pyritään karsimaan kustannuksia, parantamaan laatua ja parantamaan asiakastyytyväisyyttä. Miten tämä näkyisi  valtioon sovellettuna? Mikä tekisi sinusta tyytyväisemmän veronmaksajan?

Valtion "ilmaista" rahaa jakaessa pitäisi kysyä kaksi kysymystä:

1) Onko kohtuullista pyytää kansalaista olemaan yölläkin töissä, tai aiheuttamaan päästöjä tämän vuoksi?

2) Vähentääkö tämä jatkossa tarvittavan verotuksen määrää?

Mitä jos voisit valita osan veroista pois?

• Mediamaksu/YLE 0.94 % (500 milj. eur)
• Maataloustuki 3.75 % (2000 milj. eur)
• Yritystuet 5.63 % (3000 milj. eur)
• Kehitysapu 1.69 % (900 milj. eur)
• Taide- ja teatterituki 0.84 % (450 milj. eur)
• Tuulivoimatuki 0.47 % (250 milj. eur)
• Puoluetuki 0.06 % (30 milj. eur)
• Hevosurheilu 0.08 % (40 milj. eur)
• Maahanmuutto 6.00 % (3200 milj. eur)
• Ansiosidonnainen eläkejärjestelmä 24.4% (22 - 26 miljardia eur)

Sama valtio, eri hinta: sinä päätät.

Modulaarisuuden ja valinnaisuuden hyödyt:

•Valinnanvapaus: mielipiteitä jakavat asiat vapaaehtoisiksi, pitäen silti kiinni tärkeimmistä hyvinvointivaltion perustehtävistä

•Vastuu: selkeyttää mihin on varaa

•Vaikutus: tue aidosti tärkeää asiaa

•Säästöt: valtio välttää velkaantumista

•Sopu: vähennämme riitelyä budjetista

Verojen keventäminen tällä tavalla voi:

•Vähentää turhan työn tekemistä

•Vähentää tarvetta teollisuudelle "kakku" "jakovara"

•Vähentää päästöjä (jostain se kakku tulee)

•Aientaa eläkeikää

•Lisätä vapaa-aikaa

•Lisätä syntyvyyttä

•Lisätä käyttövaroja

•Lisätä yrittämistä ja investointia

Miksi erilaiset tuet ovat haitallisia?

Se yritys joka tukea saa, menestyy, ja se joka ei saa, maksaa toisten menestymisen korkeina veroina. Jos et tunne oikeita ihmisiä, et saa mitään tukea omaan toimintaasi, oli se sitten yrittämistä, urheilua, taidetta, musiikkia, puoluetoimintaa tai mitä ikinä.

Sen sijaan kevyellä verotuksella ja perustulolla tuetaan kaikkia yhtä paljon. Perustulo on ikään kuin yhdistetty taiteilijan, yrittäjän, urheilijan ym. yleistuki.

”Kädessäsi olevat eurot ovat parasta demokratiaa.”

Äänestä vapauden ja oman taloudenpitosi puolesta Juho Saloa numerolla 175 / Pirkanmaa, Piraattipuolue.

0 http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273591-kevenna-veroja-paranna-tyolaisten-taloutta-ja-pelasta-ymparisto-vaalit2019#comments Asumisen hinta Eduskuntavaali 2019 Piraattipuolue Verotus Sat, 06 Apr 2019 10:59:42 +0000 Juho Salo http://pahalukki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273591-kevenna-veroja-paranna-tyolaisten-taloutta-ja-pelasta-ymparisto-vaalit2019
Keski-Suomen piraatit http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273468-keski-suomen-piraatit
Keski-Suomen piraateilta voi hyvällä odottaa hyvää menestystä näissä vaaleissa. Tässä lyhyesti kertaus miksi.

Piraattipuolue sai vuoden 2017 kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa valtuutetun kaupunginvaltuustoon Helsingissä ja Jyväskylässä, Espooseen varavaltuutetun.

Kannatuksen nousu oli huimaa monissa muissakin kaupungeissa. Nyt valtuutettuja ovat Petrus Pennanen Helsingissä ja Arto Lampila Jyväskylässä.

Arto Lampila (53) on ehdokkaista ainoa nykyinen valtuutettu ja siten ennustuksissa luonnollisesti korkealla: hänhän sai Jyväskylän piraateista eniten ääniä kaksi vuotta sitten.  Arto on lisäksi puolueen pitkäaikainen varapuheenjohtaja. Hän ottaa politiikassa aidosti huomioon kaikki työtoverinsa, kuuntelee ja yrittää keksiä ratkaisuja. Arton vahvuus on liberaalin talouspolitiikan tuntemus.

Jonna Purojärvi (56) on myös Piraattipuolueen eliittiä ja kokenut työmyyrä: hän oli puoluejohtajana vuonna 2017 johdattaen joukkonsa historialliseen vaalivoittoon kuntavaaleissa. Hän on tehnyt paljon kovaa työtä sen eteen, että Piraattipuolue kehittyy ja kasvaa. Hänen näkemyksensä varsinkin demokratian kehittämisestä kansalaisia osallistavaan suuntaan ovat erittäin hyviä.

Eetu Rantakangas (57) on Piraattipuolueen pitkäaikainen vaikuttaja ja vaalien konkari, joka on toiminut Piraattinuoren puheenjohtajana. Hän on tällä hetkellä Keski-Suomen piraattien puheenjohtaja.

Miika Hämynen (52) sai vaalipiirin piraateista vuoden 2015 vaaleissa toiseksi eniten ääniä Lampilan jälkeen. Hän on toiminut puolueessa jo pitkään monessa roolissa, mm. osallistunut puolueohjelmien sekä puolueen vaaliohjelmien kirjoittamiseen. https://piraattipuolue.fi/ihmiset/miika-hamynen/

Matti Eskelinen (50) on myös ollut ehdokkaana useita kertoja aikaisemmin, myös eduskuntavaaleissa.

Riku Martikkala (54) on tällä hetkellä Piraattinuorten varapuheenjohtaja. Hän on törmännyt alunperin piraatteihin muutama vuosi sitten tietotekniikkaharrastuksensa parissa. https://piraattipuolue.fi/ihmiset/riku-martikkala/

Mikko Hiironen (51) on myös ehdokkaana Jyväskylästä.

Tapani Parkkinen (55) tuo jyväskyläläiseen ehdokasjoukkoon näkemystä muualta Keski-Suomesta: hän on kotoisin Äänekoskelta. Hän toivookin kansanedustajana pääsevänsä tuomaan työläisten ja maaseudulla asuvien äänen kuuluviin. Piraattipuolueessa ei ole mitään mikä sitoisi sen suuriin kaupunkeihin, joten on luonnollista että aktiivisuutta löytyy jo näin varhaisessa vaiheessa ympäri Keski-Suomen. https://piraattipuolue.fi/ihmiset/tapani-parkkinen/

Esa-Jussi Salminen (58) on tämän blogin pitäjä, joka on sattuneesta syystä vasta tänä vuonna tullut Piraattipuolueeseen ylipäänsä. Tuon ennen kaikkea vahvaa laajaa kansainvälistä näkemystä asiaan kuin asiaan. Lisää voi lukea teemoistani tästä blogista alkaen keväästä 2014, jolloin analysoin kokemuksiani Nashi-nuoren leiriltä Venäjältä.

Viime kerralla eduskuntavaaleissa ehdokkaita oli vaalipiirissä kahdeksan, nyt yhdeksän. Ehdokkaista peräti viisi on ollut jo aikaisemmin eduskuntavaaleissa ehdokkaana. Toinen tai kolmas kerta toden sanoo.

Emme ole vaaliliitossa, mikä tekee tilanteesta haasteellisen. Toivoa sopii, että korkea äänikynnys ei laita äänestäjiä luopumaan ykkösvaihtoehdostaan. Vaalien tarkoitus on myös mitata oikeita poliittisia suuntauksia eikä pelkästään laskelmoidusti valita ne kymmenen Keski-Suomesta eduskuntaan.

0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273468-keski-suomen-piraatit#comments Eduskuntavaalit 2019 Gallupit ja Piraattipuolue Keski-Suomen vaalipiiri Piraattipuolue Vaaliennusteet Thu, 04 Apr 2019 21:21:33 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273468-keski-suomen-piraatit
Älä myy ääntäsi joukkohysterialle http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273363-ala-myy-aantasi-joukkohysterialle
Äänestysneuvojat ovat lähteneet liikkeelle sankoin joukoin. Erilaisin tavoin yritetään uskotella, että pienpuolueen ehdokasta ei kannata äänestää, vaaliliitossa olevan puolueen ehdokkaista äänet pitää ehdottomasti keskittää vain sille kärkiehdokkaalle ynnä muuta sellaista.

Miten olisi jos jokainen äänestäisi vain ihan sitä itselle sopivinta ehdokasta, jolla on uskottavat ja ehdokkaan itsensä näköiset vaaliteemat, joita ei ole polkaistu vaaleja varten hämäykseksi pystyyn. Ihmiset pyrkivät usein äänestämään galluppien ennakoimaa voittajaa, vaikka se ei olisi mieluisin ehdokas. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, mitä järkeä tässä on ja olenkin pikemminkin vastalauseena äänestänyt aina sopivaa ehdokasta, joka ei jostain syystä ole korkealla ennustuksissa.

Vaalit on sitä varten, että jokainen kansalainen ryhtyisi vaikuttamaan vapaasti ja toisi oman mielipiteensä yhteiskunnan hyväksi esille, ei joukkohurmoksellinen taidetapahtuma.

0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273363-ala-myy-aantasi-joukkohysterialle#comments Äänestyskäyttäytyminen äänikynnys Eduskuntavaalit 2019 Gallupit ja Piraattipuolue Piraattipuolue Wed, 03 Apr 2019 18:25:48 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273363-ala-myy-aantasi-joukkohysterialle
Keski-Suomen vaalipiirissä kaikki keikaukset mahdollisia http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273276-keski-suomen-vaalipiirissa-kaikki-keikaukset-mahdollisia
Keski-Suomen vaalipiiri on mielenkiintoisen tapaus monella tavalla.

Viime eduskuntavaaleissa vihreät pääsi ensi kertaa läpi: Touko Aalto valittiin eduskuntaan. Tätä seurasi vuonna 2017 historiallinen vaalivoitto Jyväskylässä, jossa vihreistä tuli ensi kertaa Suomessa minkään kunnan tai kaupungin suurin puolue. Voittoputki ei ole ollut sittemmin tunnetusti täysin sileä ja nyt onkin suuri arvoitus, onko suosio kaikesta huolimatta säilynyt. Monet ennusteet lupaavat hyvää: vihreät säilyttänee paikkansa ja kenties kaksi paikkaa on lähempänä todennäköisyyttä etukäteen arivoiden kuin se, että vihreät menettäisivät paikkansa.

Viime eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitto menetti pitkästä aikaa paikkansa täpärästi. Mikäli puolueen yleinen suosio ja vakaa noste mitään ennustaa, vasemmisto lunastanee paikkansa nyt takaisin.

Perussuomalaisten ääniharava ja keulamannekiini on saanut näiden vaalien kamppanjoinnissa kyseenalaista mainetta (ja ansaitematonta ilmaista mainosta) jos mahdollista entistäkin erikoisemmilla mainoksilla autossaan. Perussuomalaiset on lisäksi hajonnut puolue, jonka entisistä ehdokkaista osa on nyt Sinisen tulevaisuuden riveissä ehdokkaana. Nyt luvataan jopa uutta nousua persuille, mutta itse en jaksa enkä halua uskoa, että lievästi sanottuna erikoinen vuoristoratataival jakautumisineen päättyisi kuitenkaan kovinkaan mairittelevaan lopputulokseen.

Keski-Suomi on vahvasti Keskustan aluetta. Vaikka Keskustan suosio on romahtanut tällä hallituskaudella ymmärrettävästi ja oikeutetusti hyvin dramaattisesti eikä pohjaa näy, pari ehdokasta aina pääsee läpi: niin vankat perinteet puolueella on pienemmissä kunnissa. Viime vaaleissa Keskusta sai täpärästi peräti neljä ehdokasta läpi.

SDP on valtakunnallisesti suosittu juuri ennen vaaleja, mutta Keski-Suomessa puolueelta ovat pois viime vaalien äänkuninkaat, joten puolue jäänee siksi kahteen ehdokkaaseen. Kokoomus ei koskaan ole saanut jalansijaa Keski-Suomessa ja on vaikea kuvitella, että se juuri yhtä paikkaa parempaan suoritukseen näissäkään vaaleissa yltäisi: puolue ei ole valtakunnallisestikaan nousussa. Sen kampanjaa leimaavat tökeröt mainoslauseet ja tunnettu rahalla saa ja hevosella pääsee -asenne, joka ei kuitenkaan kanna ilman sisältöä.

Näissä vaaleissa on myös paljon puolueita, jotka yrittävät ensi kertaa päästä eduskuntaan. Koska tekstini johdannoksi tarkoitettu osuus venyi omaksi blogikseen, jatkan huomenna siitä varsinaisesta asiasta.

Vaalitulos näyttää siis Keski-Suomessa paikkojen osalta mielestäni tällaiselta:

Vihreät 2

SDP 2

Keskusta 2

Piraattipuolue 1

Vasemmistoliitto 1

Kokoomus 1

Persut 1

4 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273276-keski-suomen-vaalipiirissa-kaikki-keikaukset-mahdollisia#comments äänikynnys Eduskuntavaalit 2019 Keski-Suomen vaalipiiri Piraattipuolue Vaaliennusteet Tue, 02 Apr 2019 20:55:47 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273276-keski-suomen-vaalipiirissa-kaikki-keikaukset-mahdollisia
Huomenna alkaa ennakkoäänestys http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273250-huomenna-alkaa-ennakkoaanestys
Itse käytän asiaa hyväksi ja menen antamaan ääneni Piraattipuolueelle. Tuleepa hoidettua äänestys pois alta.

Itselleni puolueen valinta ollut selviö jo pitkään ja myös henkilö jota tulen äänestämään.

Kuka muu meinaa äänestää ennakkoon?

4 http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273250-huomenna-alkaa-ennakkoaanestys#comments 2019 eduskuntavaalit Ennakkoäänestys Piraattipuolue Tue, 02 Apr 2019 15:34:50 +0000 Teppo Syvärilä http://tepposyvril.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273250-huomenna-alkaa-ennakkoaanestys
Teknologia on poliittista, siksi Piraattipuolue http://juhokarvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273182-teknologia-on-poliittista-siksi-piraattipuolue
Olen viime vuosina seurannut ihaillen teknologiavaikuttaja Linda Liukkaan tekemisiä. Hänen viestinsä on, että aktiiviseksi kansalaiseksi oppiminen tapahtuu tekemällä, kokeilemalla, virheitä tekemällä ja niistä oppimalla.

Nykyaikaiset toiminnan mahdollisuudet ja myös toiminnan esteet ovat hyvin usein teknologisia. Teknologia vaikuttaa kaikkeen, mutta se ei ole jotain, joka tulee meille annettuna vaan se tehdään. On ihan olennainen kysymys, kuka sen tekee ja millaisilla tarkoitusperillä. Sen ei kuulu olla vain asiantuntijoiden asia, ei kaupallisessa kehitystyössä yliedustettujen 20-40-vuotiaiden miesten asia. Vaan alakouluikäisten tyttöjen, eläkeläisten, kaikkien. Kaikkien tulisi voida ymmärtää, miten teknologia toimii, ilmaista itseään teknologisilla välineillä ja muodostaa mielipiteitä siitä, millainen teknologia on hyvää.

Tämä on teknologista luku- ja kirjoitustaitoa, joka on tärkeää toimintakykyiselle kansalaiselle. Kaikkien ei tarvitse perehtyä yksityiskohtiin, mutta perusymmärrys teknologian toimintaperiaatteista avaa kenelle tahansa mahdollisuuden arvioida teknologisiin ratkaisuihin liittyviä poliittisia kysymyksiä.

Mitä se tarkoittaa, että huomattava osa henkilökohtaista elämäämme on tallennettuna Facebookin ja Googlen kaltaisten kansainvälisten suuryritysten palvelimille vieläpä niin, että meille ei ole oikein selvää, mitä tiedoillamme tarkalleen ottaen tehdään? Mitä se tarkoittaa, jos nämä suuret toimijat saavat pienten kustannuksella etuajo-oikeuden tietoverkoissa?

Nämä ovat läpeensä poliittisia kysymyksiä, eivät ainoastaan teknisiä. Ei jätetä niitä yksin insinöörien päätettäväksi. Se olisi vähän niin kuin jättäisimme talouspolitiikan keskeiset kysymykset valtiovarainministeriön johtavien virkahenkilöiden päätettäväksi. (Ainiin, mutta niinhän tehdään jo.)

Eikä riittävän teknologisen lukutaidon saavuttaminen ole mitenkään mahdoton tehtävä. Esimerkiksi Linda Liukkaan esillä pitämä koodaustaito ei vaadi kummoistakaan matemaattista harjaantuneisuutta, ja perusteet ovat helpompia - ja tärkeämpiä - kuin esimerkiksi derivointi.

Vallan linnakkeissa ei tietenkään erityisesti innostuta siitä, että tavalliset ihmiset alkavat muodostaa perusteltuja mielipiteitä ja esittää oikeutettuja vaatimuksia teknologisista järjestelmistä. Sen pahempi vallan linnakkeille.

Vaarana on, että esimerkiksi robotisaation ja verkkoneutraliteetista luopumisen seurauksena syntyy uusi tekno-aatelisto ja meidän muiden osaksi jää heidän torppareinaan toimiminen. Ei anneta sen tapahtua.

Tämä on minulle keskeinen syy olla mukana piraattiliikkeessä. Se on syntynyt juuri internetin myötä nousseiden uusien poliittisten kysymysten ympärille. Alkuaikoina tärkeä kysymys tekijänoikeuksista ja piratismista on minun nähdäkseni osa tätä laajempaa kokonaisuutta. Piraattien tehtävänä on varmistaa, että teknologinen kehitys palvelee ihmisiä tasavertaisesti eikä ole tuhoisaa luonnonympäristöille.

1 http://juhokarvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273182-teknologia-on-poliittista-siksi-piraattipuolue#comments Eduskunatavaalit 2019 Piraattipuolue Mon, 01 Apr 2019 23:25:50 +0000 Juho Karvinen http://juhokarvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273182-teknologia-on-poliittista-siksi-piraattipuolue
Tähdenlentoliikkeen karsea julisteviesti http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273135-tahdenlentoliikkeen-karsea-julisteviesti
Seitsemän tähden liikkeen järkyttävät vaalijulisteet vilahtivat eilen nettimaailmassa silmiini.

Jotkut olivat kuin presidentinvaalien julisteita: niissä liikkeen johtajan pärstä oli hallitseva kaikkien puoluesymboleidenkin kustannuksella.

Uudenmaan vaalipiirin julisteessa on tämä sama johtajan naama nostettu erityispaikalle vasempaa yläkulmaan.

Kaikkien ehdokkaiden pitäisi olla julisteissa tasa-arvoisesti esitettyinä! Onkohan tuollainen esitystapa edes laillista? Miten muut ehdokkaat sietävät moista öykkäröintiä?

Jos meillä Piraattipuolueessa vaalijulisteessa joku nostettaisiin tuolla tavalla esille muiden kustannuksella, repisin itse kaikki vaalijulisteemme ja eroaisin välittömästi puolueesta kesken vaalien.

Toivottavasti ihmiset lopulta ymmärtävät hylätä nämä populismin päiväperhoset, joita nyt lentelee ympärillämme häiriöksi asti.  Osuvin vastalääke populismiin on Piraattipuolue, joka noudattaa kaikessa ikuisia arvojansa.

12 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273135-tahdenlentoliikkeen-karsea-julisteviesti#comments Diktatuuri Piraattipuolue Pölhöpopulismi Seitsemän tähden liike Vaalijulisteet Mon, 01 Apr 2019 09:52:08 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273135-tahdenlentoliikkeen-karsea-julisteviesti