*

vuojalamaggat Maasta se pienikin ponnistaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Työ

Työaikaa on lyhennettävä

Suomessa siirryttiin monen muun länsimaan tapaan 1960-luvun puolivälissä viisipäiväiseen työviikkoon. Sitä ennen myös lauantai oli työpäivä, ja sunnuntai siis viikon ainoa varsinainen vapaapäivä. Tälle järjestelylle oli tietysti juurensa kristinuskon luomiskertomuksessa. Raamatussa kerrotaan myös, että ”ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä” ja ”otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman”.

Järkevä kommenttini vähentää päästöjä.

Jos asun täällä niin miksi minun pitää mennä töihin tonne kun samaan aikaan tuolla asuva tulee töihin tänne tekemään sitä hommaa mitä minä menen tekemään sinne - ihmetteleekö kukaan?

Alun perin piti kirjoittamani tästä enemmänkin, mutta tavallaan keskustelua käytiin jo.

Mielestäni tämäkin liittyy asiaan - ehkä pikemmin käänteisesti?

 

Mitä Kuolema on minulle opettanut?

Kuolema on elämän opaskoira. Nykyisin kuolema on kätketty laitoksiin. Pois jokapäiväisestä arjestamme. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kun kuolema ei ole enää osa elämäämme, meistä on tullut sokeita sokeain taluttajia. Mitä voisimme kuolemalta oppia?

Aktiivimalli unohtaa ihmisen

Työllisyyden kohentamiseen tähtäävä aktiivimalli on herättänyt laajaa keskustelua, hyvä niin. Työllisyysaste on keskeinen tekijä, jolla hyvinvointivaltiota ylläpidetään ja kehitetään. Hallituksen niin sanotusta Tanskan mallista soveltama kotimainen versio tähtää hyvään päämäärään, mutta sen tarjoamat keinot sivuuttavat kaikista tärkeimmän, työttömänä olevan ihmisen.

24/7

Pankkisektorilla kohistaan - ja lakkoillaan - koska pankkikonttorit halutaan pitää auki myös lauantaisin. 

Viime vuosina aukioloaikoja ollaan vapautettu eri aloilla tasaiseen tahtiin. Viimeisimpänä aukioloa laajennettiin Alkoissa ja sitä ennen laajenivat kaiken kokoisten vähittäiskauppojen aukiolo kauppiaiden itse päätettäväksi; kaupat voivat nyt olla auki 24/7. 

100.000 meni rikki - Kansalaisaloite Kumotaan HE 124/2017 vp

 

Suuren huomion saanut Kansalaisaloite Kumotaan HE 124/2017 vp

 

Sata tuhatta (100.000) meni rikki just nyt eli klo 14:10 torstaina 04.01.2018.

Saapa nähdä miten käy.

Olen neutraali eli puolueeton: pidän työllisyyden puolta, mutta arvostan myös ihmisoikeuksia ja ennen kaikkea järkevää toimintaa. 

Aktiivimalli perustuu tutkimukseen – missä ovat vastustajien vaihtoehdot?

Minkä tahansa vastustaminen on helppoa. Tällä hetkellä monissa piireissä on muotia vastustaa työttömyysturvan aktiivimallia. Mallia ei kuitenkaan ole vedetty mistään hihasta, vaan tutkimustieto on vankasti mallin työllisyyttä lisäävän vaikutuksen puolella.

Mallin taustat ovat ns. Hetemäen työllisyystyöryhmässä, joka työskenteli syksyllä 2016. Hallitus oli huolissaan Suomen liian matalasta työllisyysasteesta, ja keinoja parantaa työllisyyttä etsittiin kissojen ja koirien kanssa.

Hyödytön, tylsä

Viime viikkoina on puhuttu paljon työttömyydestä ja ns muiden rahoilla elämisestä. Kaikki lähti Hesarin 13.10. julkaisemasta Ossi Nymanin henkilökuvasta. Jutussa esiteltiin mies, joka kieltäytyy tekemästä töitä. Monen mielestä miehen asenne on röyhkeä. Onhan hän nostanut työmarkkinatukea koko aikuisikänsä tekemättä juuri mitään rahojen vastineeksi. 

Klassisen työn vieroksujat tulevaisuuden työn airuet?

Tänään Aamu-tv:n Jälkipörssissä Ulpu Iivari (sd) kertoi järkyttyneensä mediahuomiota saaneista  "ideologisista työttömistä". Hänen mukaansa länsimaisessa kulttuurissa, antiikin Kreikan filosofiasta lähtien, ihmisyyteen on kuulunut katsoa omaa nokkaansa pidemmälle. Sitä nämä työttömät eivät Ulpu Iivarin mielestä ilmeisesti tee. Työttömien ulostulot, jotka eivät ole kiinnostuneita tekemään minkäänlaista työtä, ovat puhuttaneet suuresti kansalaisia.

Pääkaupunki siirrettävä pois Helsingistä

Suomen maantieteellinen ja poliittinen asema edellyttäisi pääkaupungin sijoittamista pohjoisemmaksi kuin nykyisin aivan maan eteläkärjessä sijaitseva Helsinki.

Oikeampi paikka voisi puolustuspoliittisesti löytyä akselilta Kauhajoki-Vaasa. Aluepoliittisesti oikeampi sijainti olisi akselilla Kajaani-Oulu. Käytännössä maantieteellinen realiteetti ohjaisi uuden pääkaupungin sijaitsemaan Kuopio-Jyväskylä -akselilla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä