vuojalamaggat Maasta se pienikin ponnistaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomenkielen tila maahanmuuttajien keskuudessa

Maahanmuuttajien Suomi on kylmä ja pimeä

Eräs monikulttuuri-intoilijoiden usein esiinnostama teema - empatian herättämiseksi huomattavasti eteläisemmiltä leveysasteilta kotoisin olevia maahanmuuttajia kohtaan - on toteamus siitä, että Suomessa on kylmä ja täällä on pimeää. Olen jo pitkään miettinyt, että millaista reaktiota yleisöltä haetaan muistuttamalla tästä?

Kielet, maahanmuutto ja maahanmuuttajat

Joulu on toiveiden aika, sanotaan. Jokainen on vapaa puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan haluamallaan kielellä. Esitin kuitenkin toiveena yhdelle tunnetulle blogistillle, että hän kirjoittelisi suomeksi. Hän oli kirjoittanut jotakin rasismista englanniksi. Ehdotuksen saamasta vastaanotosta johtuen näin ei olisi pitänyt toivoa.

Ehdotuksella tai toiveella on kuitenkin perustelunsa.

Englannin kielen asema on vankka kansainvälisesti ja Suomen asioista kirjoitteleminen englanniksi ja muilla kielillä edistää Suomen tunnettavuutta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä