Satua ja totta Mollista, Sipilän Juhasta ja miusta

Molli soitti aamulla (työnvoimaviranomainen). Huomenien jälkeen totesimme, etten ollut onnistunut saamaan alani töitä yrityksistä huolimatta.

Minä: ”Mie olen hakenut apurahoja ja sitäkin paikkaa, joka oli siellä teidän sivuilla?”

Molli:  ”Ai, tämä tutkijan paikka. Sinä saat täyttää kaikki nuo kertomasi työnhakutiedot tuonne sinun sivullesi kahden viikon sisällä.”

Minä: ”Joo, sinne saankin sitten kirjoittaa kokonaisen romaanin, kiva. Mie kirjoitan senkin kun hain töitä Sipilältä, Lindströmiltä ja Vartiaiselta.  Mie olen päättänyt, ettei kuuskymppisenä tarvitse enää olla hiljaa, mie olen saanut voimaa siitä Metoo – kampanjasta.”

Molli vaihtaa puheenaihetta ja kysyy olenko ollut ansiotöissä viimeisen 12 kk aikana. Totean tehneeni töitä amerikkalaisille, enkä ollut huomannut päivittää Mollin rekisteriä siltä osin. Mollin mielestä en ole oikeutettu palkkatukeen, ja hän selostaa minulle tämän tuen myöntämisen perusteet.

Minä: ”Aha, se olisi siis tarkoittanut sitä, että mie olisin tämmöisenä kömpelönä riesaamassa joitain vieraan alan ihmisiä. Sehän olisi vähän sama asia, kuin että Sipilän Juha pantaisiin vetämään turistien kelkkasafaria. Osaisikohan se vastata niiden turvallisuudesta? ”

Mollia naurattaa: ”No, enpä usko.”

Minä:” Tiesit sie, että olen erinomainen pohjoisten alueiden tutkija ja kirjoittaja. Ne muut arktisten alueiden ekspertit asuvat etelässä ja ovat kotoisin ties vaikka mistä. Ne kuule eivät ole työttömiä. Mutta mie täällä pohjoisessa olen työtön. Mie en ymmärrä tätä logiikkaa, se on kuin juoksuttaisi vettä vuotavassa ämpärissä. Ne etelän ekspertit ovat muuten kalliita, niille pitää maksaa päivärahat, matkat ja majoitukset kun ne tulevat tänne pohjoiseen tekemään tutkimusta.”

Molli: ”Joo, onhan tuo outoa.”

Minä kerron, että alan toteuttaa sitä aktiivimallia huhtikuusta eteenpäin, mutta en vain tiedä miten se käytännössä onnistuu. Olisin kauppa-apulainen kevytyrittäjälle, joka ei pysty kuitenkaan palkkaamaan minua.

Minä:” Miulla on Y-tunnus ja kolme poroa, miten mie voisin myydä itseäni?”

Molli lupaa, että Yritysmolli soittaa ja neuvoo minua. Iltapäivällä Yritysmolli soittaa, ja kerron hänelle suunnitelmistani. Hänellä ei ole antaa vastausta, mutta tarjoaa yrityskurssia, joka alkaa 26.4. Sen aikana saisin vastauksen kysymykseeni.  

 Minä: ”Ai, et sie osaa kertoa miten mie myisin itseäni. Mie aloittaisin jo huhtikuun alussa, en mie ehdi niille kursseille. Mitä se vaatisi?”

Yritysmolli. ”Sinulla pitää olla tietokone, kamera ja Skype-yhteys. Sitten sinä täyttäisit sen aktiivimallin velvoitteen.”

Minä: ”Miulla on niin vanha tietokone, ettei se kestä enää kameraa ja Skypeä. Se huutaa jo nyt hoosiannaa. Ei miulla ole rahaa uusia konetta. Pitäisiköhän sen Sipilän Juhan ostaa miulle uusi kone? Kuule, mie en ole vihainen, mutta mie olen nyt vain pahalla tuulella. Sohitaan ja sohitaan, eikä ihmisen ammattitaidosta niinkään väliä.”

Yritysmolli hymähtää: ” Onhan siellä yritysneuvoja siellä Ivalossa.”

Minä: ”Ai on.. No, sittenhän se kurssi olisi ollut turhaa, miehän saan siihen yhteen kysymykseen vastauksen Ivalossa. Kiitos vaan neuvosta.”

Puhelun jälkeen katson ulos keittiön ikkunasta, ja minusta tuntuu siltä kuin olisin vanha hieho, joka on tippunut jäihin. Näen sieluni silmillä Sipilän Juhan Hankkijan lippalakki päässä vetämässä sitä painavaa lehmää kuiville, mutta joka vetäisyllä jää pettää uudelleen.  Juhan Hankkijalippiksen alta valuu tuskanhiki. ”On se iso otus, tuo lehmä! ” Juha päivittelee.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu