vuojalamaggat Maasta se pienikin ponnistaa

Avoin kirje Sipilälle ja Lindströmille nöyryyden ja sitkeyden anatomiasta

Tässä kirjeessäni pohdin kokemuksiani sekä työperäisestä muutosta että määrä- ja osa-aikaisista työsuhteista, onhan työllisyyden parantuessa näiden työpaikkojen määrä kasvanut suhteellisesti eniten.

Lähestulkoon jokainen 1950- ja 1960-lukujen suomalainen lapsi on kasvanut perheessä, jossa elossa olevat ukit olivat sotaveteraaneja, mummit lottia, vanhemmat pikkulottia ja sotilaspoikia. Olen usein miettinyt, oliko se sodan perintö, joka teki ukeista ja isistämme hiljaisia ja jopa ankaria?  Jo tyttösenä opin kuuliaisuuteen, se oli se varmin tapa selvitä pienillä naarmuilla lapsuudesta ja nuoruudesta.  

Kuulun siihen 1970-luvun viimeiseen Ruotsin muuttoaaltoon. Tehdessämme suursiivousta tehtaalla, liukastuin ja ruhjoin pahasti polveni. Pääsin onneksi istumatyöhän pakkaushihnalle ja työnjohtaja tuli erikseen kiittelemään minua sitkeydestäni. Ihailin myös vanhempia suomalaisia koneenkäyttäjiä, jotka osasivat taidokkaasti korjata jumiutuneen tehdaskoneensa ilman ruotsalaisten teknikoiden apua. Kuinka hyviä me olimmekaan; niin hiljaisia, nöyriä, taitavia ja kivunkestäviä siirtolaisia. Olimme suora jatkumo sisukkaista vanhemmistamme ja isovanhemmistamme. Varjopuolena oli erityisesti meidän nuorten juurettomuus ja turvattomuus, joskin sekin oli hyväksyttävä tosiasia.  

Tämä sitkeä nöyryys on ollut se mekanismin ydin, jolla olen selvinnyt määräaikaisista työsuhteistani. Määräaikaisuus käytännössä asettaa ihmisen tietynlaiseen alisteiseen asemaan työpaikalla – yhtäältä hän ei saavuta vakituisen työntekijän statusta ja toisaalta hän on ikuisessa kilpailutilanteessa.  Sesonki- ja tuntityöntekijät eivät laske työpäivien määrää tai työtunteja, he ovat valmiita ottamaan vastaan pahimmat työvuorot ja -tehtävät. Ekstraajat taas sukkuloivat lennosta useammassa eri työpaikassa, lakisääteisistä vapaapäivistä voi vain unelmoida.

Yhteistä kaikille määräaikaisille työntekijöille on tämä loputon joustavuus, se voi parhaimmillaan taata työsopimuksen jatkumisen ja pahimmillaan se purkautuu kotona uupumuksena, kireytenä ja pettymyksenä. Oikea määräaikainen kestää kaiken, hän ei koskaan valita toisin kuin kitisijät ja oikeuksiaan hamuavat. Jälkimmäiset uhmaavatkin suurempaansa - työsopimuksen uusimista. Oikea määräaikainen oppii hyväksymään epävarmuuden, hän ei haaveile pysyvästä kodista asuntolainoineen. Hänelle kasvaa ulkopuolisuuden tunne, josta lopulta tulee osa identiteettiä. Hän osaakin taitavasti suojata itseään, ei tule loukatuksi vaikka ei voisi osallistua talon virkistystoimintaan tai ei heti osaisi talon tapoja.  

Me määräaikaiset olemme näitä sitkeitä ammattilaisia, mutta meidän lapsemme eivät välttämättä ole sitä. Alati vaihtuvat työajat, -paikat tai paikkakuntien muutto kuormittavat perhettä, sijaiskärsijöinä ovat aina lapset. Vanhempien väsymys ja kireys näkyvät lapsissa turvattomuutena.  En ollenkaan ihmettele, miksi syntyvyytemme on niin alhainen – milloin pienet lapset ovat aidosti sopineet maailmaamme?

Kun kuuntelen herra pääministerin isällistä ja hieman nuhtelevaa puhetta, koen itseni jälleen kuuliaiseksi pikku-tytöksi – olenko yrittänyt tarpeeksi?  Kyllä, herra pääministeri, olen tehnyt kaikkeni, välillä onnistuen ja välillä pettyen.  Kaikesta yrittämisestä huolimatta äärimmäisen harva meistä eteni johtajien tai menestyjien joukkoon.  Muistan kirkkaasti ne työtoverini, jotka eivät selvinneet 1960-1970-lukujen rakennemuutoksista, osa lähti joukostamme aivan liian nuorena ja osa elää murtuneena.  Ajattelen usein myös niitä 1990-luvun keikkatyöntekijöiden ja yh-perheiden lapsia; lapsuuden kokemukset synnyttivät vääjäämättä epäluuloa poliittisen päätöksenteon pyyteettömyyttä kohtaan.

Herra pääministeri ja herra työministeri, meillä jokaisella on ainutlaatuinen elämä. Hallitus on jo ehtinyt hehkuttaa, että aktiivimalli on työpaikkojen ja työllisten lisääntymisen taustalla. Eikö silloin ole niin, että tässä reippaassa muutosilmapiirissä olisi jo opittu aikaisemmista keskitetyistä rakennemuutoksista? Onko jo ennakkoon huomioitu muuttokeskusten asuntotilanne ja joustavat lastenhoitopalvelut?  Onko jo rakennettu turvaverkko pienten lasten perheille tai niille herkimmille nuorille? Onko huomioitu paikallisuus ja isovanhempien rooli?  Vai, onko niin, että isänmaan vaatii omat uhrinsa joka vuosikymmenellä?

En koskaan saanut mitään vastausta edelliseeni kirjeeseeni. (ks. edellinen blogi/sähköpostit) Olen hakenut sitkeästi töitä. Itseäni ja ammattitaitoani vähättelemättä tarjoan herra ministereille yhä edelleen tutkimusta, jossa käsittelisin työttömien ja pienituloisten kansalaistemme aktiivisuutta ja resilienssiä. Nämä tiedot eittämättä auttaisivat teitä hahmottamaan muutosta kansalaisten keskuudessa siten, että vältyttäisiin turhilta inhimillisitä kolhuilta. Kyseessä olisi raportti, jonka hinta on valovuosien päässä siitä, mitä me veronmaksajat olemme tottuneet maksamaan päättäjille tehdyistä tilaustutkimuksista.  

Ystävällisin terveisin, Terhi Vuojala-Magga

Liitteenä sähköpostiinne CV julkaisuluetteloineen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes
Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes
Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Kiitos Terhi tästä kirjeestä. Kiitos meidän kaikkien niinä vuosikymmeninä syntyneiden, nöyrien, kuuliaisten ja ahkerien puurtajien puolesta. Jospa herrat Sipilä ja Lindström ymmärtäisivät ja kuuntelisivat, mutta se, mikä kuva minulla aiemmista keskusteluista herra työministerin kanssa jäänyt, ei suuria lupaa, sillä häntä ei juurikaan tunnu kiinnostavan muu kuin köyhän kansan nöyryyttäminen. Sipilä sen sijaan pitää pilkkanaan koko kansaa, eikä kuuntele senkään vertaa.
Kiitos vielä kerran.

Käyttäjän vuojalamaggat kuva
Terhi Vuojala-Magga

Irma, tätä juuri halusin kertoa, meillä on hyvä ja hiljainen kansa. Näin naisten päivänä, haluan eritoten nostaa jalustalle meidän vuorotyöläiset naiset teollisuudessa, palvelu- ja hoiva-aloilla ja kaikki yh- perheet ja pienten lasten perheet, jotka joka päivä sovittelevat aikataulujaan perheen ja työn välillä.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kyllä tuosta kirjoituksestasi moni tunnistaa nämä mainitsemasi asiat ja meidän suomalaisten kiltteyden ja nöyryyden, mikä opittiin jo lapsena kodissa, mutta mikä siinä on, kun se ei ole tarttunut näihin mainitsemiisi ministereihin?

Käyttäjän vuojalamaggat kuva
Terhi Vuojala-Magga

Tässäpä se mysteeri on. Voiko se olla niin, että sillä nöyryydellä ei ministeritasolla porskita? Silloin alkaa myös suomalaisuuden peruspiirteet häipyä ja tavallisten ihmisten arki alkaa hukkua suurten linjojen ihmisiltä

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Terhi, kiitos erinomaisesta kirjoituksesta!

Tunnistan henkilökohtaisesti kaikki tässä mainitut asiat. Olen nähnyt kuinka sotveteraanit hakkasivat lastensa selkänahan vereslihalle - kirjaimellisesti! Näin myös sen häpeällisen maastapaon kun ihmiset muuttivat Ruosiin. Monet eivät jaksaneet jatkaa työntekoa, vaan jäivät "työttömäksi, kuten sitä sillon kutsuttin. Mitään sairaus- tai työttömyyskorvausta ei tietnkään ollut. Ja sitten enenaikaiset kuolemat. Siinä maalaiskylässä, jossa kasvoin, yli 20 (kaksikymmentä!) nuorta miestä kuoli alle 30-vuotiaina, - kuolivat viinaan. Perimmäinen syy oli tietysti töyttömyys ja köyhyys.

Sitten asian toinen puoli. Nyt Suomi on hyvinvointiyhteiakunta mitataampa sitä millä mittarilla tahansa. Hyvinvointiyhteiskunta ei ole kuitenkaan tullut tänne jäädäkseen vaan sen ylläpitämiseksi pitää ponnistella. Ei tietenkään raataen kuten sillon ennen, vaan jokainen kykyjensä mukaan. Ja rahaa täytyy käyttää harkiten.

Minusta sekä työnteossa, että rahankäytössä olisi korjaamisen varaa. Nykyisen hallituksen aikana talous on kääntynyt kasvuun, ehkä ei niinkään hallituksen taidokkuudesta johtuen, vaan maailmanlaajuisesta talousbuumista. Tästä huolimatta huolimatta Suomen talouskasvu on edellen alle EUn keskiarvon ja velkaantuminen jatkuu.

Kateellisena katselin netista Ruotsin pääministerin ja USAn preidentin tapaamisen. Pääministeri kertoi (suorastaan kehui) kuinka Ruosin talous kasvaa humisten (yli 3% vuodessa) ja butjetti on ylijäämäisen. Miksei meillä? Suomessa riidellään kaikesta. Hallituksen ja opposition välillä ei ole minkäänlaista yhteistyötä tai edes yhteisymmärrysyä mistään. Miksi?

Käyttäjän vuojalamaggat kuva
Terhi Vuojala-Magga Vastaus kommenttiin #8

Matti, Olet varsin oikeassa - enää ei varmaan ihan hiljaa kestetä kaikkea mahdollista. Se, mistä minä olen huolissani ovat nämä määräaikaiset työsuhteet. En usko, että mikään on muuttunut siltä osin, jos määräaikaisina työntekijöina on yh-vanhempia tai pienten lasten vanhempia. Työajat ja henkinen kuormittuvuus koettelee koko perhettä, ja siihen pitäisi kiinnittää huomiota talouskasvussa. Asunto-olosuhteista en osaa sanoa, mutta minun aikana me asuimme isoissa kerrostaloissa, joko yhteiskeittiö tai pienen pieni yksiö. Sosiaaliset ongelmat olivat melkoisia näissä asuntokomplekseissa. Päivkotisektorilta kuuluu huonoa etelän kasuvkeskuksista. Onko se kiire, joka pilaa hallituksen työskentelyn+ Ruotissahan neuvotellaan neuvottelusta päästyään.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Jaampa taas ja kiitän ja iso syänmerkki, asiaa syvällisesti esitettynä!

Pertti Hannonen

Kirjoittaja on hyvin tavoittanut nykyisten päättäjien asenteen. Se on ehkä hieman ylimielinen besserwisser . Itse olen 50 luvulla syntynyt, pienestä heinäpellolla pienviljelijän poikana työn mallin saanut uurtaja, joka koulutti itsensä ja päätyi arvostettuun akateemiseen loppututkintoon. Rahoitus tuli kesätöistä, velkaa otettiin, aamulla klo 2 lehdenjakoon ja sitten aamulla pirteänä luennolle. Vanhemmat liian köyhiä, eikä tullut mieleenkään mitään tukia kysellä tuolloin eikä nytkään.
Luulen, että suurin osa suomalaisista on samaa maata. Työttömäksi joutuminen on pahin asia ,eikä sitten poliitikkojen lausunnot lusmuilijoista oikein kohota mieltä. Aktiivimallin tarkoitus on pudottaa kustannuksia, eikä se muuksi muutu vaikka kermavaahtoa päälle laittaisi. Päättäjien ylimielisyyden sekaan voisi lorauttaa edes pisaran rehellisuutta.
Työttömien sekaan saattaa joku yksittäinen lusmuilija piilottautua ja antaa jopa lausuntoja elintyylistään, mutta valtaosa, siis poikkeuksetta kaikki haluaa avustuksista mahdollisimman pian eroon. Etelän työpaikat kaipaavat tuekseen tuettua asumista ym, koska elinkustannukset karanneet pilviin näillä seuduilla. Tätä tukea vaikka edes lyhytaikaisesti.

Käyttäjän vuojalamaggat kuva
Terhi Vuojala-Magga

Pentti, Työttömyydestä olen samaa mieltä kanssasi. Se on varma, että hyvin harva vapaaehtoisesti jäisi "nauttimaan" pikkuruista työttömyyskorvausta. Kyllä aktiivimallissa kustannuksia pudotetaan, ja nöyryyttävällä tavalla. Edellisessä kommentissani totesin juuri tuota samaa, olosuhteet muuttoalueilla pitäisi olla paremmat kuin mitä ne olivat minun nuoruudessani. Tietysti ihmettelen sitä keskittämispolitiikkaa, sillä ongelmat tuppaavat kasaantumaan niille alueille, jossa on paljon tuoreeltaan muuttaneita ihmisiä. Se ei varmaan ole kenenkään etu - turvattomuus. Määräaikaiset työsuhteet ja sesonkityöt sopivat perheettömille, mutta täällä Lapissa on myös yh-perheitä, ja on täysin mahdotonta ilman tukiverkkoa sovittaa työtä ja perhettä yhteen. Miten se sitten lienee vuorotyöläisten päivähoito etelässä, kun jo nyt päiväkodit ovat kuormittuneita? Olen sitä mieltä, että meidän kulttuurissamme lasten arvostus on aivan toissijaista.

Airi Pulkkinen

Olemme kuulleet että Suomeen tarvitaan voimakastamaahanmuuttoa nimenomaan hoiva-alalle ja syyksi ilmoitetaan työvoimapula ja suurten ikäluokkien eläköitymisen pommi. Mutta totuus on toinen kun asioista viitsii ottaa selvää. Työ- ja elinkeinoministeriöstä saamani todellisen tilanteen mukaan hoiva-alalla on kokonaan ilman työtä n. 10000 ammattilaista kuukausittain. Mm. tammikuun lopussa lähihoitajia oli vailla työpaikkaa 7334 henkilöä. Luvuissa eivät ole mukana ne lukuisat pelkkiä määräaikaisia silpputyötä tekevät, joiden varaan elämäänsä ei voi suunnitella.

Haluaisi jo kotimaahan asumaan, oikea perhe, lapsia. Mutta Suomeen on turha palata juoksemaan pätkätöiden perässä, vuoroin työttömänä. Esimerkiksi Porin keskussairaalaan neljän sairaanhoitajan toimeen tuli 93 ja Joensuun keskussairaalaankin 73 työhakemusta. Ei ole mitään mahdollisuuksia saada Suomesta vakituisempaa työtä omalta alalta. Suomi ei huoli omia koulutettuja kansalaisiaan töihin, vaan toitotetaan että tarvitaan ns. työvoimapulaan massamaahanmuuttoa, maista joiden kulttuuri ja elämäntavat ovat järkyttävässä ristiriidassa länsimaiden arvojen kanssa. Ei tällainen ainakaan talouden näkökulmasta ole mitenkään kannattavaa, inhimillisiä arvoja unohtamatta.

Käyttäjän vuojalamaggat kuva
Terhi Vuojala-Magga

Aira, Näin minäkin olen huomannut. Jostain syystä työt on silputtu ja sitä se näyttää olleen naisvaltaisilla aloilla jo vuosikausia.

Toimituksen poiminnat